YK:n vammaissopimus

YK:n vammaissopimus on ihmisoikeussopimus, jonka tarkoituksena on turvata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti samat oikeudet kuin muillekin.Sopimus takaa ensimmäistä kertaa vammaisten oikeudet pysyvänä ja kiinteänä osana kansainvälisiä ihmisoikeuksia. 

YK:n vammaissopimus saatiin neuvoteltua historiallisen lyhyessä ajassa. Sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 2006, ja siitä tuli nopeasti yksi laajimmin hyväksytyistä YK:n ihmisoikeussopimuksista.

Poikkeuksellista sopimusneuvotteluissa oli, että vammaiset henkilöt ja heitä edustavat järjestöt osallistuivat neuvotteluihin sekä sopimuksen kirjoittamiseen alusta loppuun saakka. Sopimuksen kantavana ajatuksena onkin juuri se, että vammaisten henkilöiden sekä heitä edustavien järjestöjen tulee aina olla mukana neuvottelemassa lainsäädäntöön liittyvistä asioista silloin, kun ne koskettavat vammaisia henkilöitä.

YK:n vammaiskomitea on antanut suosituksen siitä, miten YK:n sopimusta tulisi kansallisesti toteuttaa. Siinä komitea on erityisesti nostanut esiin, että vammaisilla henkilöillä on oikeus itse määritellä omannäköinen ja omaehtoinen elämä. Kansallinen laki ei saa estää oikeutta itsenäiseen elämään ja osallisuuteen yhteisössä. Sopimus kattaa niin kansalais- ja poliittiset oikeudet kuin taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudetkin. Sen tarkoituksena on myös edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista.  

Vammaissopimus on Suomessa oikeudellisesti sitova

Suomi on ratifioinut YK:n vammaissopimuksen vuonna 2016, mikä tarkoittaa, että sopimus on siitä lähtien ollut Suomessa oikeudellisesti sitova. Ratifiointi myös korostaa valtion velvollisuutta toimia oikeuksien edistämiseksi ja syrjinnän torjumiseksi. 

Suomen tulee raportoida neljän vuoden välein kansainväliselle komitealle vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien toteutumisesta. Suomessa sopimuksen täytäntöönpanoa suojelee, edistää ja seuraa kansallinen ihmisoikeusinstituutio. Myös vammaiset henkilöt ja vammaisjärjestöt ovat mukana vammaissopimuksen valvontamenettelyssä.

Suomessa on julkaistu vammaissopimuksen kansallinen toimintaohjelma, jolla toimeenpannaan YK:n vammaissopimusta. Toimintaohjelmaa koordinoi Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE. Ohjelman tavoitteena on lisätä tietoisuutta vammaisten henkilöiden oikeuksista, jotta ne osataan ottaa huomioon laajasti yhteiskunnan eri osa-alueilla ja hallinnossa. Esteettömyys ja saavutettavuus sekä osallisuus ovat merkittävässä asemassa toimintaohjelmassa. Kullekin toimikaudelle määritellään vammaissopimuksen täytäntöönpanon edistämisen keskeiset kansalliset tavoitteet, niitä edistävät keinot ja tarvittava seuranta.

Vuonna 2015 Suomessa tuli myös voimaan uusi kuntalaki, jossa säädettiin, että kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto, jolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan niissä asioissa, jotka ovat olennaisia heidän kannaltaan. Näin toteutetaan sitä, että vammaisilla on oikeus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. 

Voit lukea YK:n vammaissopimuksen täältä 

YK:n vammaissopimus käyttöön -käsikirja 

YK:n vammaissopimus

Ihmisoikeudet ovat oikeuksia, joista valtiot ovat sopineet keskenään. Vuosien varrella on tehty erilaisia ihmisoikeussopimuksia, joista YK:n vammaissopimus on yksi.

Kaikkia ihmisiä koskevien ihmisoikeussopimusten tekeminen aloitettiin toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1948 YK antoi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jonka ensimmäisessä artiklassa sanotaan, että kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.

Tämä alkuperäinen ihmisoikeusjulistus, kuten aiemmat ihmisoikeussopimuksetkin koskevat vammaisia henkilöitä samalla tavalla kuin muitakin. Aiemmat sopimukset eivät kuitenkaan olleet riittäviä vammaisten näkökulmasta, minkä vuoksi oli tarpeellista neuvotella vielä erillinen vammaissopimus. 

YK:n vammaissopimus on 2000-luvun ensimmäinen kattava ihmisoikeussopimus. Sopimus konkretisoi, mitä ihmisoikeudet tarkoittavat vammaisten henkilöiden elämässä. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi tasaveraisesti muiden kanssa.

Vammaisuus on kehittyvä käsite, ja sen ilmenemismuodot ovat moninaiset. Globaalisti ajatellen kyse on suuren ihmisryhmän asiasta, sillä vammaissopimus koskettaa noin miljardia ihmistä.  

Perinteisesti vammaisia henkilöitä on pidetty hyväntekeväisyyden ja lääketieteellisen hoidon kohteena. Enää vammaisuutta ei määritellä ensisijaisesti lääketieteellisenä tai sosiaalisena kysymyksenä vaan ennen kaikkea ihmisoikeuskysymyksenä. Vammaissopimuksessa vahvistetaan näkemystä siitä, että vammaiset henkilöt ovat oikeuksien haltijoita, jotka voivat vaatia oikeuksiaan sekä tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä vapaasti. He ovat ympäröivän yhteiskuntansa aktiivisia jäseniä tasavertaisesti muiden kanssa.  

Ihmisoikeusloukkaus kohdistuu aina ensisijaisesti yksilöön. Vammaiseen henkilöön kohdistuva ihmisoikeusloukkaus loukkaa myös hänen edustamaansa ryhmää eli vammaisia. Vammainen henkilö voi joutua vammansa vuoksi syrjinnän kohteeksi esimerkiksi siitä syystä, että vammaisuuteen liittyy pelkoja, ennakkoluuloja, hämmennystä tai aggressiota. Ennakkoluulojen ehkäisemiseksi vammaisuudesta on tärkeää puhua poliittisella tasolla sekä osallistaa vammaiset henkilöt mukaan poliittisen ja julkisen elämän kaikille sektoreille. 

YK vammaissopimus

 

 

Henkilökohtainen apu on itsemääräämisoikeutta tukeva palvelu, jonka järjestämisen YK:n vammaissopimus edellyttää. 

Vammaissopumus on eri elämän osa-alueet kattava sopimus, johon kuuluu yhteensä 50 artiklaa. Henkilökohtainen apu liittyy jollakin tavalla lähestulkoon jokaiseen artiklaan, joten on perusteltua sanoa, että vammaissopimuksella on iso merkitys henkilökohtaisen avun kannalta.

Vammaissopimus on voimassa myös poikkeusaikoina, kuten vuonna 2020 alkaneessa pandemiatilanteessa. Kuntien velvollisuus on huolehtia siitä, että tarvittavat tukitoimet ovat saatavilla myös poikkeuksellisina aikoina. Henkilökohtainen apu on Suomessa subjektiivinen oikeus, mikä tarkoittaa sitä, että kunnalla on velvollisuus järjestää apu riippumatta kunnan rahatianteesta.

Haasteena on se, että vammaissopimus tunnetaan edelleen osittain heikosti viranomaisten taholta, eivätkä esimerkiksi sosiaalityöntekijät tunne tarpeeksi sen sisältöä. Jokaisella on mahdollisuus vedota vammaissopimukseen, mikäli kokee, että on joutunut kohdelluksi väärin esimerkiksi juuri kunnan taholta.  

Tärkein henkilökohtaiseen apuun liittyvä artikla on itsenäisen elämän artikla 19. Tähän perehdymme tarkemmin artikkelikokonaisuuden seuraavassa osioissa. 

Myös useimmat muut artiklat liittyvät henkilökohtaiseen apuun jollain tavoin. Tässä muutama esimerkki siitä, millaiset teemat vammaissopimuksessa liittyvät henkilökohtaiseen apuun: 

  • Vammaissopimus alleviivaa yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa. Yhdenvertaisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saatavilla on riittävästi palveluita. Henkilökohtaisilla avustajilla on merkittävä rooli tämän toteutumisessa.  
  • Vammaissopimus turvaa henkilökohtaisen vapauden ja turvallisuuden. Vammaisten naisten ja lasten asemaan sekä sukupuolinäkökulmaan on kiinnitetty vammaissopimuksessa huomiota sukupuolesta johtuvan erityisen haavoittuvan aseman vuoksi. Näiden oikeuksien toteuttamisessa henkilökohtainen apu on välttämätöntä, koska vapaus ei toteudu ilman apua. Lisäksi avustajan mukanaolo lisää monissa tilanteissa vammaisen henkilön turvallisuutta. 
  • Vammaisilla on samanlainen oikeus tehdä työtä kuin muillakin, ja heillä on oltava samanlaiset työolot ja työehdot kuin muilla. Tässäkin henkilökohtainen apu on myös merkittävässä roolissa, samoin kuin oikeudessa henkilökohtaiseen liikkumiseen. 

Vammaissopimuksen artikla 19 käsittelee itsenäistä elämää sekä osallisuutta yhteisössä. Tämä on merkittävin henkilökohtaiseen apuun liittyvä artikla ja samalla yksi sopimuksen laaja-alaisimmista ja läpileikkaavimmista artikloista.

Artiklan 19 pohjana on keskeinen ihmisoikeusperiaate, jonka mukaan kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoiltaan ja oikeuksiltaan, ja kaikki elämä on yhtä arvokasta. Tämä ei valitettavasti ole perinteisesti vammaisten henkilöiden kohdalla toteutunut. 

Vammaisilta henkilöiltä on aikojen saatossa evätty mahdollisuus henkilökohtaiseen päätöksentekoon sekä valinnanmahdollisuudet monilla elämän eri osa-alueilla. Tämä on johtanyt heitteillejättöön, riippuvaisuuteen perheestä, laitostumiseen, eristämiseen ja erotteluun. Vammaissopimus on erittäin merkittävä juuri yhdenvertaisuuden ja synnynnäisen ihmisarvon kannalta.

Oikeus päättää omasta asumisesta 

Jokaisella vammaisella on oikeus valita asuinpaikkansa sekä se, kenen kanssa asuu. Oikeus kuuluu jokaiselle huolimatta älyllisistä kyvyistä, kyvystä itsenäiseen toimintaan tai tuen tarpeesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tietty diagnoosi ei saa automaattisesti tarkoittaa tiettyä asumismuotoa, kuten ryhmämuotoista asumista. Asumista ei voida määritellä esimerkiksi vammaisuuden asteen perusteella, vaan kyse on aina yksilön omasta valinnasta.  

Itsenäisen elämän kannalta on tärkeää välttää laitoksia ja asumisen laitosmaisia ratkaisuja. Suomessa tavoitellaan laitosasumisen lakkauttamista, mutta tärkeää on myös poistaa laitosmaiset piirteet muista palveluista.

Laitosmaisia piirteitä ovat esimerkiksi valinnanmahdollisuuksien puute, avun joustamattomuus ja holhoava asenne. Jotta vammaissopimuksen tarkoittama itsenäinen elämä voi toteutua, on vammaisella itsellään oltava mahdollisuus määrittää asumisen tapa ja tarvittavan avun sisältö. Vammaisilla lapsilla on oikeus kasvaa perheen kanssa omassa kodissa, eikä laitoksiin eristettynä. 

Yksilölliset tukipalvelut

Vammaisilla henkilöillä on oikeus yksilöllisiin tukipalveluihin. Henkilökohtainen apu on tukipalvelu, joka on olennainen itsenäisen elämisen kannalta ja mahdollistaa myös osallisuuden yhteisössä.

Kullakin on oikeus valita palvelut ja niiden tarjoajat omien tarpeidensa ja mieltymystensä mukaisesti sekä saada tukea palveluiden käyttämiseen. Palveluiden tulee joustaa käyttäjän tarpeiden mukaan.  

Artiklan 19 yleiskommenteissa korostetaan, että henkilökohtaisessa avussa vammaisella henkilöllä tulee olla mahdollisuus hallita avun käyttöä. Määräysvallan käyttäminen voi tapahtua myös tuetun päätöksenteon avulla. Niille henkilöille, joilla on kommunikaatiossaan vaativia erityistarpeita, on tarjottava sopivaa tukea, jotta he voivat muodostaa ja välittää ohjeitaan ja päätöksiään, valintojaan sekä mieltymyksiään.

Ketään ei voida velvoittaa käyttämään tiettyjä apujärjestelyjä. Jokaisella vammaisella on myös oikeus päättää esimerkiksi päivittäisistä aikatauluistaan, rutiineistaan sekä omasta tavastaan ja tyylistään elää. 

Koko väestölle turvatut palvelut ovat avoimia ja saatavilla vammaisille henkilöille yhdenvertaisesti muiden kanssa. Kuntien on tehtävä kohtuullisia mukautuksia, jotta julkiset palvelut ovat kaikkien saavutettavissa. 

YK vammaissopimus

Vammaissopimus on työkalu, jota voi hyödyntää monenlaisissa tilanteissa.  

Kannattaa lukea vammaissopimus läpi, mikäli se ei ole ennestään tuttu. Sopimusta voi hyödyntää monissa tilanteissa, kuten hakemuksien ja valitusten tekemisessä. Valitettavasti vammaiset henkilöt kohtaavat edelleen esteitä yhteiskuntaan osallistumisessa, ja on tilanteita, joissa heidän ihmisoikeuksiaan loukataan. Tämän vuoksi omiin oikeuksiinsa kannattaa tutustua.  

Omien oikeuksien puolustamiseksi on mahdollisuus vedota vammaissopimukseen. Toisinaan eri tahot tulkitsevat vammaissopimusta eri tavoin, ja näissä tilanteissa tuomioistuin on viime kädessä se, joka päättää, miten asia ratkaistaan. Vammaisella henkilöllä tai vammaisjärjestöllä on myös mahdollisuus tehdä kantelu kansainväliselle YK:n alaiselle komitealle, mikäli kokee joutuneensa vammaisuutensa vuoksi ihmisoikeusloukkauksen uhriksi.

Vammaissopimus on myös kätevä työkalu vaikuttamisen välineenä. Jokaisella on omalta osaltaan mahdollisuus vaikuttaa vammaisten ihmisoikeuksien toteutumiseen yksilötasolla tai ryhmässä. Sopimusta voi käyttää esimerkiksi tiedottamiseen, kouluttamiseen, paikallislehtiin kirjoittamiseen, adressien tekemiseen, päättäjien lobbaamiseen jne.  

Vammaisjärjestöillä on mahdollisuus esimerkiksi antaa koulutusta työpaikoilla vammaisuuden kohtaamisesta tai kouluttaa kansanedustajia ja kunnanvaltuutetuja. Järjestöt voivat myös tehdä tiedotuskampanjoita. Sosiaalinen media on kaikille avoin vaikuttamiskanava, jossa jokaisella on mahdollisuus nostaa vammaissopimuksen teemoja esille itselle tärkeistä näkökulmista käsin.  

Tietoisuuden lisääminen on tärkeää, sillä sen kautta voidaan vaikuttaa ihmisten asenteisiin. 

YK vammaissopimus