YK:n vammaissopimus

Ihmisoikeudet ovat oikeuksia, joista valtiot ovat sopineet keskenään. Vuosien varrella on tehty erilaisia ihmisoikeussopimuksia, joista YK:n vammaissopimus on yksi.

Kaikkia ihmisiä koskevien ihmisoikeussopimusten tekeminen aloitettiin toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1948 YK antoi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jonka ensimmäisessä artiklassa sanotaan, että kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.

Tämä alkuperäinen ihmisoikeusjulistus, kuten aiemmat ihmisoikeussopimuksetkin koskevat vammaisia henkilöitä samalla tavalla kuin muitakin. Aiemmat sopimukset eivät kuitenkaan olleet riittäviä vammaisten näkökulmasta, minkä vuoksi oli tarpeellista neuvotella vielä erillinen vammaissopimus. 

YK:n vammaissopimus on 2000-luvun ensimmäinen kattava ihmisoikeussopimus. Sopimus konkretisoi, mitä ihmisoikeudet tarkoittavat vammaisten henkilöiden elämässä. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi tasaveraisesti muiden kanssa.

Vammaisuus on kehittyvä käsite, ja sen ilmenemismuodot ovat moninaiset. Globaalisti ajatellen kyse on suuren ihmisryhmän asiasta, sillä vammaissopimus koskettaa noin miljardia ihmistä.   

Perinteisesti vammaisia henkilöitä on pidetty hyväntekeväisyyden ja lääketieteellisen hoidon kohteena. Enää vammaisuutta ei määritellä ensisijaisesti lääketieteellisenä tai sosiaalisena kysymyksenä vaan ennen kaikkea ihmisoikeuskysymyksenä. Vammaissopimuksessa vahvistetaan näkemystä siitä, että vammaiset henkilöt ovat oikeuksien haltijoita, jotka voivat vaatia oikeuksiaan sekä tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä vapaasti. He ovat ympäröivän yhteiskuntansa aktiivisia jäseniä tasavertaisesti muiden kanssa.   

Ihmisoikeusloukkaus kohdistuu aina ensisijaisesti yksilöön. Vammaiseen henkilöön kohdistuva ihmisoikeusloukkaus loukkaa myös hänen edustamaansa ryhmää eli vammaisia. Vammainen henkilö voi joutua vammansa vuoksi syrjinnän kohteeksi esimerkiksi siitä syystä, että vammaisuuteen liittyy pelkoja, ennakkoluuloja, hämmennystä tai aggressiota. Ennakkoluulojen ehkäisemiseksi vammaisuudesta on tärkeää puhua poliittisella tasolla sekä osallistaa vammaiset henkilöt mukaan poliittisen ja julkisen elämän kaikille sektoreille.  

Henkilökohtainen apu on itsemääräämisoikeutta tukeva palvelu, jonka järjestämisen YK:n vammaissopimus edellyttää. 

Vammaissopimus on eri elämän osa-alueet kattava sopimus, johon kuuluu yhteensä 50 artiklaa. Henkilökohtainen apu liittyy jollakin tavalla lähestulkoon jokaiseen artiklaan, joten on perusteltua sanoa, että vammaissopimuksella on iso merkitys henkilökohtaisen avun kannalta.

Henkilökohtainen apu on Suomessa subjektiivinen oikeus, mikä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueilla on velvollisuus järjestää apu riippumatta rahatilanteesta. Hyvinvointialueiden velvollisuus on huolehtia siitä, että tarvittavat tukitoimet ovat saatavilla myös poikkeuksellisina aikoina.

Haasteena on se, että vammaissopimus tunnetaan edelleen osittain heikosti myös viranomaistoiminnassa ja tuomioistuimissa, eivätkä esimerkiksi sosiaalityöntekijät tunne tarpeeksi sen sisältöä. Jokaisella on mahdollisuus vedota vammaissopimukseen, mikäli kokee, että on joutunut kohdelluksi väärin esimerkiksi juuri hyvinvointialueella.

Tärkein henkilökohtaiseen apuun liittyvä artikla on itsenäisen elämän artikla 19. Tähän perehdymme tarkemmin artikkelikokonaisuuden seuraavissa osioissa.

Myös useimmat muut artiklat liittyvät henkilökohtaiseen apuun jollain tavoin. Tässä muutama esimerkki siitä, millaiset teemat vammaissopimuksessa liittyvät henkilökohtaiseen apuun:

• Vammaissopimus alleviivaa yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa. Yhdenvertaisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saatavilla on riittävästi palveluita. Henkilökohtaisilla avustajilla on merkittävä rooli tämän toteutumisessa.

• Vammaissopimus turvaa henkilökohtaisen vapauden ja turvallisuuden. Vammaisten naisten ja lasten asemaan sekä sukupuolinäkökulmaan on kiinnitetty vammaissopimuksessa huomiota sukupuolesta johtuvan erityisen haavoittuvan aseman vuoksi. Näiden oikeuksien toteuttamisessa henkilökohtainen apu on välttämätöntä, koska vapaus ei toteudu ilman apua. Lisäksi avustajan mukanaolo lisää monissa tilanteissa vammaisen henkilön turvallisuutta.

• Vammaisilla on samanlainen oikeus tehdä työtä kuin muillakin, ja heillä on oltava samanlaiset työolot ja työehdot kuin muilla. Tässäkin henkilökohtainen apu on myös merkittävässä roolissa, samoin kuin oikeudessa henkilökohtaiseen liikkumiseen.

Vammaissopimuksen artikla 19 käsittelee itsenäistä elämää sekä osallisuutta yhteisössä. Tämä on merkittävin henkilökohtaiseen apuun liittyvä artikla ja samalla yksi sopimuksen laaja-alaisimmista ja läpileikkaavimmista artikloista.

Artiklan 19 pohjana on keskeinen ihmisoikeusperiaate, jonka mukaan kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoiltaan ja oikeuksiltaan, ja kaikki elämä on yhtä arvokasta. Tämä ei valitettavasti ole perinteisesti vammaisten henkilöiden kohdalla toteutunut.

Vammaisilta henkilöiltä on aikojen saatossa evätty mahdollisuus henkilökohtaiseen päätöksentekoon sekä valinnanmahdollisuudet monilla elämän eri osa-alueilla. Tämä on johtanut heitteillejättöön, riippuvaisuuteen perheestä, laitostumiseen, eristämiseen ja erotteluun. Vammaissopimus on erittäin merkittävä juuri yhdenvertaisuuden ja synnynnäisen ihmisarvon kannalta.

Vammaissopimuksessa mukana olevilla valtioilla on velvollisuus varmistaa, että vammaisuuteen liittyvien palveluiden parissa työskentelevillä henkilöillä, päättäjillä ja viranomaisilla on riittävä koulutus itsenäisestä elämästä ja osallisuudesta yhteisössä niin teoriassa kuin käytännössäkin.

Oikeus päättää omasta asumisesta

Jokaisella vammaisella on oikeus valita asuinpaikkansa sekä se, kenen kanssa asuu. Oikeus kuuluu jokaiselle huolimatta älyllisistä kyvyistä, kyvystä itsenäiseen toimintaan tai tuen tarpeesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tietty diagnoosi ei saa automaattisesti tarkoittaa tiettyä asumismuotoa, kuten ryhmämuotoista asumista. Asumista ei voida määritellä esimerkiksi vammaisuuden asteen perusteella, vaan kyse on aina yksilön omasta valinnasta.

Itsenäisen elämän kannalta on tärkeää välttää laitoksia ja asumisen laitosmaisia ratkaisuja. Suomessa tavoitellaan laitosasumisen lakkauttamista, mutta tärkeää on myös poistaa laitosmaiset piirteet muista palveluista.

Laitosmaisia piirteitä ovat esimerkiksi valinnanmahdollisuuksien puute, avun joustamattomuus ja holhoava asenne. Jotta vammaissopimuksen tarkoittama itsenäinen elämä voi toteutua, on vammaisella itsellään oltava mahdollisuus määrittää asumisen tapa ja tarvittavan avun sisältö. Vammaisilla lapsilla on oikeus kasvaa perheen kanssa omassa kodissa, eikä laitoksiin eristettynä.

Yksilölliset tukipalvelut

Vammaisilla henkilöillä on oikeus yksilöllisiin tukipalveluihin. Henkilökohtainen apu on tukipalvelu, joka on olennainen itsenäisen elämisen kannalta ja mahdollistaa myös osallisuuden yhteisössä.

Kullakin tulee olla oikeus valita palvelut ja niiden tarjoajat omien tarpeidensa ja mieltymystensä mukaisesti sekä saada tukea palveluiden käyttämiseen. Palveluiden tulee joustaa käyttäjän tarpeiden mukaan. Tuen tulee olla räätälöity tiettyihin toimintoihin ja tosiasiallisiin vammaisten henkilöiden kohtaamiin osallisuuden esteisiin.

Artiklan 19 yleiskommentissa korostetaan, että henkilökohtaisessa avussa vammaisella henkilöllä tulee olla mahdollisuus hallita avun käyttöä. Määräysvallan käyttäminen voi tapahtua myös tuetun päätöksenteon avulla. Niille henkilöille, joilla on kommunikaatiossaan vaativia erityistarpeita, on tarjottava sopivaa tukea, jotta he voivat muodostaa ja välittää ohjeitaan ja päätöksiään, valintojaan sekä mieltymyksiään.

Ketään ei voida velvoittaa käyttämään tiettyjä apujärjestelyjä. Jokaisella vammaisella on myös oikeus päättää esimerkiksi päivittäisistä aikatauluistaan, rutiineistaan sekä omasta tavastaan ja tyylistään elää. Palvelut, jotka eivät salli henkilökohtaisten valintojen tekemistä ja omien asioiden hallintaa, eivät turvaa itsenäistä elämää osallisena yhteisössä.

Koko väestölle turvatut palvelut ovat avoimia ja saatavilla vammaisille henkilöille yhdenvertaisesti muiden kanssa. Hyvinvointialueiden on tehtävä kohtuullisia mukautuksia, jotta julkiset palvelut ovat kaikkien saavutettavissa.

Henkilökohtainen apu on erityinen palvelu siinä mielessä, että se nimenomaisesti mainitaan YK:n vammaissopimuksessa. Sopimuksen 19 artiklan mukaan valtioiden on varmistettava, että vammaisten henkilöiden saatavissa on valikoima kotiin annettavia palveluja sekä asumis- ja laitospalveluja sekä muita yhteiskunnan tukipalveluja, mukaan lukien henkilökohtainen apu, jota tarvitaan tukemaan elämistä ja osallisuutta yhteisössä ja estämään eristämistä tai erottelua yhteisöstä.

Minkälainen palvelu on vammaissopimuksen tarkoittama henkilökohtainen apu?

Henkilökohtainen apu tarkoittaa vammaisen henkilön omia valintoja toteuttavaa, käyttäjälähtöistä toisen ihmisen antamaa apua, joka on työkalu itsenäiseen elämiseen. Vammaissopimuksen tulkintakäytäntö kertoo siitä, minkälaista palvelun tulee olla, jotta se täyttää sopimuksen edellytykset henkilökohtaiselta avulta. Sopimuksella ja sen tulkinnalla asetetaan edellytyksiä sopimusvaltioille ja julkiselle vallalle, ei esimerkiksi henkilökohtaisen avun palvelua käyttävälle henkilölle. Tässä artikkelissa esitellään henkilökohtaisen avun keskeisiä piirteitä.

Yksilöllisyys

Henkilökohtaisen avun keskeinen piirre on sen lähteminen henkilön yksilöllisistä tarpeista. Vammaissopimus edellyttää yksilöllisten palvelujen tarjoamista vammaisille ihmisille. Olennaista on, turvaavatko palvelut kunkin henkilön itsenäistä elämää ja mahdollistaako se yksilön valinnanvapauden, autonomian ja elämän eri osa-alueista päättämisen.

Laitosmaiset palvelut, jotka erottelevat ihmisiä ja rajaavat yksilön autonomiaa, eivät ole vammaissopimuksen mukaan sallittuja. Laitosmaisen palvelun piirteitä ovat muun muassa:

• avustajien pakollinen jakaminen muiden henkilöiden kanssa
• rajallinen vaikutusvalta siihen, keneltä apua tulee ottaa vastaan
• henkilön eristäminen itsenäisestä elämästä ja osallisuudesta yhteisössä
• valinnanmahdollisuuksien puuttuminen päivittäisessä päätöksenteossa
• valinnanmahdollisuuksien puuttuminen siitä, kenen kanssa asuu
• rutiinien joustamattomuus huolimatta henkilön omasta tahdosta ja mieltymyksistä
• holhoava asenne palvelujen tarjoamisessa
• asumisjärjestelyjen valvonta
• vammaisten henkilöiden suhteettoman suuri osuus samassa ympäristössä

Yksilöllisen tuen tulee olla riittävän joustavaa, jotta se voisi mukautua “käyttäjän” tarpeisiin, eikä päinvastoin. Myös henkilökohtaisen avun tulee vastata käyttäjän tarpeisiin, ei niin, että vammainen henkilö yrittää sopeuttaa elämäänsä avustajapalvelun järjestelyihin. Mahdollista on arvioida, sisältääkö järjestetty palvelu edellä kuvattuja laitosmaisia piirteitä ja perustella tämän kautta tarvetta yksilölliselle henkilökohtaiselle avulle.

Avun käyttäjän määräysvalta ja itsemääräämisoikeus

Vammaissopimus edellyttää, että henkilökohtaisessa avussa toteutuu avun käyttäjän määräysvalta ja itsemääräämisoikeus. Sellaista henkilökohtaista apua, jonka piirissä vammaisella henkilöllä ei ole täyttä itsemääräämisoikeutta ja omaa määräysvaltaa, ei voida pitää 19 artiklan mukaisena. Yksilölliset tukipalvelut, jotka eivät salli henkilökohtaisten valintojen tekemistä ja omien asioiden hallintaa, eivät turvaa itsenäistä elämistä osallisena yhteisössä.

Vammaiset henkilöt, jotka tarvitsevat henkilökohtaista apua voivat elämäntilanteeseensa ja mieltymyksiinsä perustuen vapaasti valita tason, jolla he haluavat henkilökohtaisesti vaikuttaa palvelun suorittamiseen. Vammainen henkilö voi siis itse päättää esimerkiksi sen, miten yksityiskohtaisesti hän ohjaa tai johtaa avustajan työtä. Esimerkiksi vammaispalvelu tai omaiset eivät voi siis lähtökohtaisesti edellyttää, että vammainen henkilö tietyllä tavalla ohjaa tai johtaa avustajan työtä.

Palvelun tulee olla vammaisen henkilön määräysvallassa, mikä tarkoittaa, että henkilö voi tehdä sopimuksen henkilökohtaisesta avusta eri palveluntuottajien kanssa tai toimia itse työnantajana. Vammaisilla henkilöillä on mahdollisuus räätälöidä oma palvelunsa, mikä tarkoittaa palvelun suunnittelua ja sen päättämistä, keneltä, miten, milloin, missä ja millä tavalla palvelua otetaan vastaan sekä palveluntuottajien johtamista.

Vaikka sovittaisiin toisen tahon hoitavan työnantajan velvollisuudet, vammainen henkilö on silti apua koskevan päätöksenteon ytimessä, hänen henkilökohtaisia mieltymyksiään on tiedusteltava ja kunnioitettava. Määräysvallan käyttäminen henkilökohtaisessa avussa voi tapahtua tuetun päätöksenteon avulla.

Henkilökohtainen apu on kahdenvälinen suhde

Henkilökohtaista avustajaa ei pitäisi joutua ”jakamaan” ilman avun saajan nimenomaista ja vapaaehtoista suostumusta. Henkilökohtaisten avustajien jakaminen voi mahdollisesti estää itsemääräämisoikeuteen perustuvaa ja spontaania osallistumista yhteisössä. Avun saajan tulee voida vastata henkilökohtaisen avustajan rekrytoinnista, koulutuksesta ja valvonnasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että avun käyttäjän on pakko vastata esim. avustajan kouluttamisesta.

Rahoitus yksilöllisten kriteerien perusteella

Henkilökohtainen apu tulee rahoittaa yksilöllisten kriteerien perusteella ja ottaen huomioon työtä koskevat ihmisoikeusstandardit. Rahoituksen tulee olla vammaisen henkilön hallinnassa ja hänelle suunnattua kaiken tarvittavan avun kustannusten kattamiseksi. Se perustuu yksilöllisten tarpeiden arvioimiseen ja yksilölliseen elämäntilanteeseen kokonaisuudessaan

Oikeusperustaisuus

Yksilölliset tukipalvelut on katsottava ennemminkin oikeudeksi kuin lääketieteellisen, sosiaalisen tai hyväntekeväisyyteen pohjautuvan hoivan muodoksi. Tämä koskee myös henkilökohtaista apua. Suomea koskevissa suosituksissaan YK:n vammaisoikeuskomitea on edellyttänyt oikeusperusteista lainsäädäntöä muun muassa henkilökohtaisen avun kehittämiseksi.

Henkilökohtaista apua koskevat YK:n vammaisoikeuskomitean suositukset

Suomea koskevissa huomioissa YK:n vammaisoikeuskomitea katsoi riittämättömiksi toimenpiteet, joilla estetään vammaisten ihmisten laitostumista. Tämä on komitean mukaan seurausta esteettömien asumisvaihtoehtojen puuttumisesta yhteisössä, henkilökohtaista apua koskevista rajoituksista ja eriarvoisuudesta eri hyvinvointialueiden kesken sekä vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain epäyhdenmukaisesta soveltamisesta.

Komitean kuulemisessa keskusteltiin mm. hyvinvointialueiden soveltamisohjeista ja vaihtelevista käytännöistä. Erityisesti keskusteltiin aikarajoituksista, joita hyvinvointialueilla on saatettua asettaa henkilökohtaisen avun käytölle.

Komitean mukaan Suomessa tulee kehittää valtakunnallisesti yhtenäistä oikeusperustaista lainsäädäntöä ja politiikkaa, jonka mukaisesti tuotetaan muun muassa henkilökohtaista apua kunnioittaen itseohjautuvuutta ja itsemääräämisoikeutta. Palveluissa ei tule olla ikärajoituksia, palvelumaksuja tai hyvinvointialueiden jonotuslistoja. Lisäksi tulee varmistaa yhdenvertaisuus eri hyvinvointialueiden asukkaiden kesken sekä vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain yhdenmukainen soveltaminen. Suosituksissa katsotaan siis, että henkilökohtaisen avun tulee kunnioittaa vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta sekä mahdollistaa hänen määräysvaltansa avun suhteen.

Lisäksi kuulemisessa käsiteltiin vammaisjärjestöjen esiin nostamia henkilökohtaisen avun kotikartoituksia, joilla on kartoitettu avustajatuntien tarvetta. Komitea katsoo, että Suomen on taattava yksityiselämän kunnioittaminen myös henkilökohtaisen avun ja muiden palvelujen tarvetta arvioitaessa. Vammaisille ihmisille tulee tarjota tietoa menettelyistä, joilla yksityiselämän loukkauksiin voidaan puuttua.

Mahdollisuus valita sekä päättää, miten, missä ja kenen kanssa asuu, on ydinajatus itsenäisessä elämisessä ja osallisuudessa yhteisössä. Valinnanmahdollisuus ei siksi rajoitu ainoastaan asuinpaikkaan, vaan koskee asumisjärjestelyiden kaikkia puolia kuten päivittäisiä aikatauluja, rutiineja ja elämäntapaa.

Henkilökohtaisen avun saaminen usein mahdollistaa asumisen itse valitussa asuinpaikassa. Jotta asuminen kotona on mahdollista, saatetaan henkilökohtaisen avun lisäksi tarvita muita palveluita. Henkilökohtaisen avun järjestämisellä on näin ollen usein kytkös siihen, minkälaiset valinnat asumisessa ovat mahdollisia. Esimerkiksi paljon henkilökohtaista apua tarvitsevia henkilöitä saatetaan pyrkiä painostamaan muuttamaan palvelutaloon, mikä on vastoin vammaissopimuksen tavoitteita.

YK:n vammaissopimus edellyttää sen varmistamista, että vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa mahdollisuus valita asuinpaikkansa sekä se, missä ja kenen kanssa he asuvat. Vammaisten henkilöiden ei tule olla velvoitettuja käyttämään tiettyä asuinjärjestelyä. Vammaisoikeuskomitean mukaan tarjoamalla henkilökohtaista apua ja muita yksilöllisiä palveluja tulee estää uusien laitosmaisten asuinjärjestelyjen kuten ryhmäkotien muodostuminen. Asumisen palveluissa laitosmaisia piirteitä voi olla riippumatta siitä, miten palvelu on nimetty.

Sekä itsenäinen eläminen että osallisuus yhteisössä viittaavat elämisen ympäristöihin kaikenlaisen laitosmaisen asumisen ulkopuolella. Itsenäiset asumisjärjestelyt merkitsevät ennen kaikkea sitä, ettei henkilö menetä valinnanmahdollisuuttaan ja autonomiaansa sen seurauksena, että hänet velvoitetaan elämään tietynlaista elämää ja käyttämään tiettyä asumisjärjestelyä. Itsenäisissä asumisjärjestelyissä ei siis ole kyse ainoastaan elämisestä tietyssä rakennuksessa tai ympäristössä. Olennaista on se, miten valinnanmahdollisuudet ja osallisuus yhteisössä mahdollistuvat.

YK:n vammaisoikeuskomitean suositukset asumiseen

Suomessa on keskitytty pitkälti laitosten purkuun eikä ole niinkään puututtu muihin laitosmaisiin järjestelyihin ja käytäntöihin vammaisten palveluissa. YK:n vammaisoikeuskomitea katsoi, että Suomessa ei ole tehty riittäviä toimenpiteitä, jotta voitaisiin estää vammaisten henkilöiden, myös vammaisten lasten ja iäkkäiden vammaisten henkilöiden laitostumista. Komitean mukaan tämä on seurausta esteettömien asumisvaihtoehtojen puuttumisesta yhteisössä, henkilökohtaista apua koskevista rajoituksista ja eriarvoisuudesta eri hyvinvointialueiden kesken sekä vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain epäyhdenmukaisesta soveltamisesta.

Komitean mukaan Suomessa tulee kehittää laitosten ja laitosmaisten järjestelyjen purkuun keskittyvä strategia (”deinstitutionalisaatiostrategia”), joka kattaisi esim. nykyiset asumisyksiköt. Suomen tulee myös kehittää valtakunnallisesti yhtenäinen oikeusperustainen lainsäädäntö- ja politiikkakehys, jonka mukaisesti tuotetaan yhteisöllistä tukea ja palveluja, mukaan lukien esteetön asuminen, asumisen tuki ja henkilökohtainen apu.

Osallisuus yhteisössä tarkoittaa täysipainoista sosiaalista elämää ja koko väestölle suunnattujen palveluiden sekä vammaisille henkilöille suunnattujen erityispalveluiden saatavuutta, jotka mahdollistavat heidän täysimääräisen osallisuutensa ja osallistumisensa kaikkeen sosiaaliseen elämään. Nämä palvelut voivat liittyä esimerkiksi asumiseen, liikkumiseen, ostosten tekemiseen, koulutukseen, työllisyyteen, vapaa-ajantoimintaan ja muihin yleisölle tarkoitettuihin tiloihin sekä palveluihin sosiaalinen media mukaan luettuna.

Oikeus pitää sisällään myös pääsyn osalliseksi kaikista poliittisen ja kulttuurielämän toimenpiteistä ja tapahtumista, joita ovat muun muassa yleiset kokoukset, urheilutapahtumat, kulttuuri- ja uskonnolliset festivaalit sekä monet muut toiminnot, joihin vammaiset henkilöt haluavat osallistua. Yksilölliset tukipalvelut mukaan lukien henkilökohtainen apu ovat usein edellytys sille, että henkilön oikeus työhön ja työllistymiseen voi toteutua (27 artikla). Osallisuus yhteisössä edellyttää myös syrjimättömien ympäristöjen kehittämistä eli siihen sisältyy myös yhteiskunnallinen taso.

Henkilökohtainen apu on keskeisiä keinoja vammaisten henkilöiden osallisuuden toteuttamiseksi. Osallisuuden toteutumista henkilökohtaisessa avussa takaa se, että palvelun lähtökohta on vammaisen henkilön itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus tehdä valintoja sen suhteen, mihin ja miten haluaa osallistua.

Vammaissopimus on työkalu, jota voi hyödyntää monenlaisissa tilanteissa. 

Kannattaa lukea vammaissopimus läpi, mikäli se ei ole ennestään tuttu. Sopimusta voi hyödyntää monissa tilanteissa, kuten hakemuksien ja valitusten tekemisessä. Valitettavasti vammaiset henkilöt kohtaavat edelleen esteitä yhteiskuntaan osallistumisessa, ja on tilanteita, joissa heidän ihmisoikeuksiaan loukataan. Tämän vuoksi omiin oikeuksiinsa kannattaa tutustua.

Omien oikeuksien puolustamiseksi on mahdollisuus vedota vammaissopimukseen ja sen perusteella vammaisoikeuskomitean tekemiin tulkintoihin. Tässä voit hyödyntää apuna esim. tätä Tietopankin osiota ja Heta-liiton ja muiden vammaisjärjestöjen neuvontaa.

Toisinaan eri tahot tulkitsevat vammaissopimusta eri tavoin, ja näissä tilanteissa tuomioistuin on viime kädessä se, joka päättää, miten asia ratkaistaan. Vammaisella henkilöllä tai vammaisjärjestöllä on myös mahdollisuus tehdä valitus kansainväliselle YK:n alaiselle komitealle, mikäli kokee joutuneensa vammaisuutensa vuoksi ihmisoikeusloukkauksen uhriksi.

Vammaissopimus on myös kätevä työkalu vaikuttamisen välineenä. Jokaisella on omalta osaltaan mahdollisuus vaikuttaa vammaisten ihmisoikeuksien toteutumiseen yksilötasolla tai ryhmässä. Sopimusta voi käyttää esimerkiksi tiedottamiseen, kouluttamiseen, paikallislehtiin kirjoittamiseen, adressien tekemiseen, päättäjien lobbaamiseen jne.

Vammaisjärjestöillä on mahdollisuus esimerkiksi antaa koulutusta työpaikoilla vammaisuuden kohtaamisesta tai kouluttaa kansanedustajia, hyvinvointialueiden toimijoita ja kunnanvaltuutettuja. Järjestöt voivat myös tehdä tiedotuskampanjoita. Sosiaalinen media on kaikille avoin vaikuttamiskanava, jossa jokaisella on mahdollisuus nostaa vammaissopimuksen teemoja esille itselle tärkeistä näkökulmista käsin.

Tietoisuuden lisääminen on tärkeää, sillä sen kautta voidaan vaikuttaa ihmisten asenteisiin.

Vammaissopimus on työkalu, jota voi hyödyntää monenlaisissa tilanteissa.   

Kannattaa lukea vammaissopimus läpi, mikäli se ei ole ennestään tuttu. Sopimusta voi hyödyntää monissa tilanteissa, kuten hakemuksien ja valitusten tekemisessä. Valitettavasti vammaiset henkilöt kohtaavat edelleen esteitä yhteiskuntaan osallistumisessa, ja on tilanteita, joissa heidän ihmisoikeuksiaan loukataan. Tämän vuoksi omiin oikeuksiinsa kannattaa tutustua.   

Omien oikeuksien puolustamiseksi on mahdollisuus vedota vammaissopimukseen. Toisinaan eri tahot tulkitsevat vammaissopimusta eri tavoin, ja näissä tilanteissa tuomioistuin on viime kädessä se, joka päättää, miten asia ratkaistaan. Vammaisella henkilöllä tai vammaisjärjestöllä on myös mahdollisuus tehdä kantelu kansainväliselle YK:n alaiselle komitealle, mikäli kokee joutuneensa vammaisuutensa vuoksi ihmisoikeusloukkauksen uhriksi.

Vammaissopimus on myös kätevä työkalu vaikuttamisen välineenä. Jokaisella on omalta osaltaan mahdollisuus vaikuttaa vammaisten ihmisoikeuksien toteutumiseen yksilötasolla tai ryhmässä. Sopimusta voi käyttää esimerkiksi tiedottamiseen, kouluttamiseen, paikallislehtiin kirjoittamiseen, adressien tekemiseen, päättäjien lobbaamiseen jne.  

Vammaisjärjestöillä on mahdollisuus esimerkiksi antaa koulutusta työpaikoilla vammaisuuden kohtaamisesta tai kouluttaa kansanedustajia ja kunnanvaltuutetuja. Järjestöt voivat myös tehdä tiedotuskampanjoita. Sosiaalinen media on kaikille avoin vaikuttamiskanava, jossa jokaisella on mahdollisuus nostaa vammaissopimuksen teemoja esille itselle tärkeistä näkökulmista käsin.   

Tietoisuuden lisääminen on tärkeää, sillä sen kautta voidaan vaikuttaa ihmisten asenteisiin.  

Tämän Tietopankkiosion lähteinä on käytetty mm. alla olevia lähteitä. Näiden avulla voit myös tutustua sopimukseen tarkemmin.

Sopimusteksti Finlexissä.

Suomea koskevat YK:n vammaisoikeuskomitean päätelmät PDF

19 artiklan yleiskommentin virallinen englanninkielinen teksti

Laitoshoidosta luopumista myös poikkeustilanteissa koskevat suuntaviivat (2022), joissa on avattu myös 19 artiklan tulkintaa.

Laitoshoidosta luopumiseen liittyvä videosarja

Tekstejä suomennettuna

Ihmisoikeuskeskuksen nettisivuilla on mm. sopimusteksti, Suomea koskevat suositukset sekä osa vammaisoikeuskomitean yleiskommenteista suomennettuna. Yleiskommenteissa avataan ja tarkennetaan, mitä vammaisyleissopimuksen tietty artikla tarkoittaa käytännössä ja millaisiin toimenpiteisiin artikla velvoittaa sopimusosapuolia.

Voit lukea aiheesta täällä.

Kehitysvammaisten tukiliiton nettisivuilla on saatavilla artikla 19 yleiskommentin epävirallinen suomennos.

Lue suomennos täällä.

Selkosuomeksi kirjoitettu versio

Sosiaali- ja terveysministeriön nettisivuilla on yleistä tietoa vammaissopimuksesta sekä selkosuomeksi kirjoitettu versio sopimuksesta.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus ja sen valinnainen pöytäkirja

Vammaisyleissopimus selkosuomeksi

Vammaissopimus käyttöön -käsikirja

Invalidiliiton vammaissopimus käyttöön -käsikirja