Mitä henkilökohtainen apu on?

Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan päivittäisissä toimissa, työssä ja vapaa-ajalla.  Henkilökohtainen apu on kunnan vammaispalvelujen järjestämä palvelu, joka on käyttäjälleen maksutonta.

Henkilökohtaista apua myönnetään vaikeavammaisille henkilöille. Avun tarve voi johtua fyysisestä vammasta, sairaudesta, aistivammasta tai siitä, että henkilöllä on kehitysvamma, joka vaikeuttaa päivittäisiä toimintoja. Kaikissa tapauksissa apua saa kohdennetusti niihin asioihin, joista on vaikea tai mahdotonta suoriutua itsenäisesti. Avun tarkoitus on tukea elämään mahdollisimman itsenäistä elämää sekä lisätä hyvinvointia.

Oikeus saada henkilökohtaista apua perustuu vammaispalvelulakiin. Avun saaminen on lainmukainen subjektiivinen oikeus, mikä tarkoittaa, ettei avun saaminen riipu kunnan määrärahoista. Myös Suomen allekirjoittamassa ja ratifioimassa YK:n vammaissopimuksessa on määritelty, että vammaisella on oikeus tukipalveluihin, jotka vahvistavat itsenäisyyttä ja osallisuutta yhteisössä. Tällä sopimuksella vahvistetaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kuuluminen myös vammaisille henkilöille ja taataan mahdollisuus nauttia oikeuksista ja vapauksista täysimääräisesti ilman syrjintää.

Henkilökohtaista apua voi saada päivittäisiin toimiin, työhön, opiskeluun  ja vapaa-aikaan, kuten läheisten tapaamisiin tai harrastuksiin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Henkilökohtainen avustaja voi tulla mukaan myös esimerkiksi ulkomaanmatkalle.

Muiden palveluiden käyttö ei estä henkilökohtaisen avun saamista. Esimerkiksi ryhmäkodissa asuva voi saada henkilökohtaista apua harrastuksiinsa tai kodin ulkopuoliseen asiointiin.  Myöskään omaishoito ei rajaa henkilökohtaista apua pois.

Henkilökohtaista apua haetaan kunnan sosiaalitoimesta. Sosiaalitoimen vammaispalveluissa ratkaistaan, täyttääkö henkilö laissa asetetut henkilökohtaisen avun myöntämiskriteerit, ja miten paljon apua henkilö voi saada. Päätöstä varten tehdään palvelutarpeen arviointia ja palvelusuunnittelua, jota toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa.

Mikäli koet tarvetta henkilökohtaiseen apuun, ole rohkeasti yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen. Saat hakemuksen tekemiseen tarvittaessa apua sosiaalityöntekijältä.

Inka Kosonen kuvituskuva
Kuva: Inka Kosonen Creative

Henkilökohtaisen avun järjestämistavat

Henkilökohtaista apua voidaan järjestää kolmella eri tavalla:

  1. työnantajamallilla
  2. kunnan omana toimintana tai ostopalveluna
  3. palvelusetelillä

Hetan Tietopankissa keskitytään työnantajamalliin, mutta yleisesti henkilökohtaisessa avussa on erittäin tärkeää, että järjestämistapa on sellainen, joka sopii juuri kyseiselle henkilökohtaisen avun käyttäjälle.

Katso oheinen video ja opi henkilökohtaisen avun eri järjestämistapojen pääasialliset erot! Videon voi myös kuunnella äänitiedostona.

Vammaispalveluissa asiointi

Henkilökohtaista apua haetaan oman kunnan vammaispalveluista. Oheisella videolla Hetan lakimiehet vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin, jotka koskevat vammaispalveluissa asiointia.

Voit myös kuunnella videon sisällön äänitiedostona.

Henkilökohtaisen avun työnantajamalli

Työnantajamalli on yksi henkilökohtaisen avun järjestämistapa. Työnantajamallissa henkilökohtaisen avun käyttäjällä itsellään on kaikki työnantajan vastuut ja velvollisuudet. Kunnan vammaispalvelu korvaa henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut.

Työnantajamalli mahdollistaa hyvin henkilökohtaisen avun käyttäjän itsenäisen ja oman näköisen elämän. Edellytyksenä on kuitenkin hyvin toimiva työsuhde.

Oheisella videolla käydään läpi henkilökohtaisen avun työnantajamallin perusperiaatteita sekä työnantajan ja työntekijän oikeudellisia ja sosiaalisia rooleja. Videolla käsitellään lisäksi työsuhteen pelisääntöjä, joita määrittävät lainsäädäntö, työehtosopimus, työsopimus sekä tietysti työnantajan ja työntekijän jokapäiväinen toiminta.

Voit myös kuunnella videon sisällön äänitiedostona.

Kokemuksia henkilökohtaisen avun työnantajamallista

Työnantajuus lisää henkilökohtaisen avun käyttäjän vastuita ja vapauksia, mutta millaista se on käytännössä? Miltä tuntuu toimia työnantajana henkilölle, jonka kanssa on niin tiiviisti tekemisissä? Millaisia asioita se mahdollistaa tai tuoko se mukanaan myös vaikeita hetkiä?

Alla olevalla videolla henkilökohtaisen avustajan työantajat ja henkilökohtainen avustaja kertovat omista kokemuksistaan työnantajamallista.

Voit myös kuunnella videon sisällön äänitiedostona.

Henkilökohtaista apua myönnetään henkilölle, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden vuoksi toisen henkilön apua arjessaan. Avun tarpeen ei tarvitse olla runsasta, kunhan se on välttämätöntä ja säännöllistä 

Henkilökohtaista apua myönnetään erilaisiin toimiin, kuten kodin askareisiin, liikkumiseen ja sosiaalisen elämän ylläpitämiseenKetään ei voi rajata henkilökohtaisen avun ulkopuolelle vamman, sairauden laadun tai diagnoosin perusteella. Tilannetta tarkastellaan aina yksilöllisesti, ja vammaa arvioidaan suhteessa toimintakykyyn siinä toimintaympäristössä, jossa henkilö kulloinkin on 

Hakijan etu ratkaisee

Kun arvioidaan henkilökohtaisen avun myöntämiskriteereitä, on aina huomioitava hakijan etu. Epäselvissä tapauksissa kriteerejä tulkitaan vammaisen henkilön edun mukaisesti. 

Henkilökohtainen apu voidaan yhdistää myös muihin vammaispalvelulain, sosiaalihuoltolain tai kehitysvammalain mukaisiin palveluihin tai tukitoimiin.  

Palveluntarvetta arvioidaan yksilöllisesti, minkä jälkeen suunnitellaan, miten asiakkaan palveluntarve parhaiten toteutetaanEri palveluiden yhdistelmän tulee muodostaa tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Palvelusuunnitelmaa tulee myös päivittää säännöllisesti, ja avun saaja voi myös pyytää päivittämistä aina tarpeen mukaan.  

Kenelle henkilökohtaista apua ei myönnetä? 

Henkilökohtaisen avun on tarkoitus tukea vaikeavammaisen henkilön omia valintoja sekä itsenäistä elämää. Avun saamisen edellytyksenä on, että henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutus.  

 Vammaisen henkilön on vähintään tuettuna kyettävä ottamaan kantaa avun tarpeeseensa sekä sen toteuttamiseen. Kommunikaation toteuttamisessa voidaan kuitenkin käyttää erilaisia apuvälineitä sekä läheisten tukea. Vammaisen henkilön puutteellinen tuki vuorovaikutuksessa ei saa johtaa siihen, että henkilö jää ilman henkilökohtaista apua. 

 Jos avun tarve perustuu pääosin lääketieteelliseen hoitoon ja valvontaan, tulee siihen vastata muutoin kuin henkilökohtaisella avulla. Esimerkiksi laitoshoito tai ympärivuorokautisen sairaanhoidollisen avun tarve rajaavat pois henkilökohtaisen avun. 

 Avun tarve ei voi myöskään liittyä ikääntymiseen kuuluviin sairauksiin tai toimintarajoitteisiin. Yläikärajaa henkilökohtaiselle avulle ei kuitenkaan ole, vaan vammautunut on aina oikeutettu apuun 

Henkilökohtaista apua myönnettäessä ratkaisevaa on avun tarve, joka on aina yksilöllinen. Siksi päätös avun tuntimäärästä tehdään aina tapauskohtaisesti.

Vammaispalvelulaki määrittelee, miten paljon henkilökohtaista apua tulee myöntää. Lisäksi on otettava huomioon sellaiset perustuslain kohdat, jotka turvaavat jokaisen oikeuden välttämättömään huolenpitoon sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että palveluiden tulee turvata jokaiselle ihmisarvoinen elämä sekä edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Ihmisarvoiseen elämään kuuluu perustarpeiden täyttymisen lisäksi esimerkiksi sosiaalisia suhteita sekä mahdollisuus tehdä valintoja ja toteuttaa itseään.

Henkilön avun tarve ratkaisee avun määrän

Siihen, miten paljon henkilökohtaista apua kenenkin on mahdollista saada, ei ole olemassa tyhjentävää vastausta. Avun tarve arvioidaan aina henkilökohtaisesti. Palvelutarvetta arvioitaessa ja palvelusuunnitelmaa tehdessä arvioidaan avun tarpeen määrää elämän kaikilla osa-alueilla.

Kun tehdään päätöstä avun määrästä, on huomioitava myös se, että riittävä tuntimäärä on käytännössä enemmän kuin yksittäisiin avustustilanteisiin kuluva aika.

Työaikalainsäädännön mukaan työaikaa on kaikki se aika, jolloin työntekijän tulee olla työnantajan käytettävissä. Henkilökohtaisen avun työtehtäviä ei yleensä tehdä yhtäjaksoisesti, vaan ne riippuvat siitä, millaista apua henkilö milläkin hetkellä tarvitsee. Työtehtävien välille jää siis yleensä sellaista aikaa, jolloin avustajan on oltava käytettävissä, mutta hän ei varsinaisesti tee mitään avustamiseen liittyvää tehtävää. Tämä otetaan huomioon, kun mietitään tarvittavaa tuntimäärää.

Apua kaikkeen, mihin tarvitaan

Henkilökohtaista apua järjestetään päivittäisiä toimia sekä työntekoa tai opiskelua varten niin paljon, kun henkilö sitä tarvitsee. Laissa ei määritellä minimi- tai enimmäistuntimäärää näihin liittyvälle avulle. Päivittäiset toiminnot tarkoittavat niitä asioita, joita ihminen tekee elämässään säännöllisesti. Näitä ovat esimerkiksi liikkuminen, pukeutuminen, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen, vaate- ja ruokahuolto, kaupassakäynti, kodinhoito, lääkärikäynnit, lasten kyyditykset jne.

Opiskelulla tarkoitetaan tutkintoon tähtäävää opiskelua tai sellaista opiskelua, jossa tuetaan vammaisen henkilön työllistymisedellytyksiä. Perusopetuksessa sen sijaan tarvittavan avustuksen järjestää opetustoimi. Toisen asteen opinnoissa voidaan käyttää henkilökohtaista apua silloin, mikäli oppilaitos ei ole kykenevä siitä huolehtimaan.

Harrastuksia, yhteiskunnallista osallistumista ja sosiaalista kanssakäymistä, kuten perhe- ja ystävyyssuhteiden ylläpitoa varten on järjestettävä henkilökohtaista apua vähintään 30 tuntia kuukaudessa, ellei erikseen katsota, että vähempi määrä riittää. Tällöin kunnan pitää pystyä perustelemaan, miksi vähempi tuntimäärä kattaa välttämättömän avun tarpeen.

Lisätunteja on mahdollista anoa

Lisätunneista voi jättää hakemuksen kunnan sosiaalitoimeen. Kielteiseen päätökseen voi myös hakea muutosta, mutta välillä nämä prosessit ovat hitaita. Mikäli suunnitelmissa on jotain erityistä, kuten leiri tai matka, kannattaa hakemus lisätunneista jättää hyvissä ajoin.