Henkilökohtaisen avun järjestäminen ja sisältö
Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan päivittäisissä toimissa, työssä ja vapaa-ajalla. Henkilökohtainen apu on hyvinvointialueen vammaispalvelujen järjestämä palvelu, joka on käyttäjälleen maksutonta.
Henkilökohtaista apua myönnetään vaikeavammaisille henkilöille. Avun tarve voi johtua fyysisestä vammasta, sairaudesta, aistivammasta tai siitä, että henkilöllä on kehitysvamma, joka vaikeuttaa päivittäisiä toimintoja. Kaikissa tapauksissa apua saa kohdennetusti niihin asioihin, joista on vaikeaa tai mahdotonta suoriutua itsenäisesti. Avun tarkoitus on tukea elämään mahdollisimman itsenäistä elämää sekä lisätä hyvinvointia.
Oikeus saada henkilökohtaista apua perustuu vammaispalvelulakiin. Avun saaminen on lainmukainen subjektiivinen oikeus, mikä tarkoittaa, ettei avun saaminen riipu hyvinvointialueen määrärahoista. Myös Suomen allekirjoittamassa ja ratifioimassa YK:n vammaissopimuksessa on määritelty, että vammaisella on oikeus tukipalveluihin, jotka vahvistavat itsenäisyyttä ja osallisuutta yhteisössä. Tällä sopimuksella vahvistetaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kuuluminen myös vammaisille henkilöille ja taataan mahdollisuus nauttia oikeuksista ja vapauksista täysimääräisesti ilman syrjintää.
Henkilökohtaista apua voi saada päivittäisiin toimiin, työhön, opiskeluun ja vapaa-aikaan, kuten läheisten tapaamisiin tai harrastuksiin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Henkilökohtainen avustaja voi tulla mukaan myös esimerkiksi ulkomaanmatkalle.
Muiden palveluiden käyttö ei estä henkilökohtaisen avun saamista. Esimerkiksi ryhmäkodissa asuva voi saada henkilökohtaista apua harrastuksiinsa tai kodin ulkopuoliseen asiointiin. Myöskään omaishoito ei rajaa henkilökohtaista apua pois.
Henkilökohtaista apua haetaan hyvinvointialueen (aiemmin kuntien) sosiaalitoimesta. Sosiaalitoimen vammaispalveluissa ratkaistaan, täyttääkö henkilö laissa asetetut henkilökohtaisen avun myöntämiskriteerit ja miten paljon apua henkilö voi saada. Päätöstä varten tehdään palvelutarpeen arviointia ja palvelusuunnittelua, jota toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Mikäli koet tarvetta henkilökohtaiseen apuun, ole rohkeasti yhteydessä oman hyvinvointialueesi sosiaalitoimeen. Saat hakemuksen tekemiseen tarvittaessa apua sosiaalityöntekijältä.
Henkilökohtaista apua voidaan järjestää kolmella eri tavalla:
- työnantajamallilla
- hyvinvointialueen omana toimintana tai ostopalveluna
- palvelusetelillä
Hetan tietopankissa keskitytään työnantajamalliin, mutta yleisesti henkilökohtaisessa avussa on erittäin tärkeää, että järjestämistapa on sellainen, joka sopii juuri kyseiselle henkilökohtaisen avun käyttäjälle.
Katso oheinen video ja opi henkilökohtaisen avun eri järjestämistapojen pääasialliset erot!
Videon voi kuunnella myös äänitiedostona.
Huom.! Videolla puhutaan kunnasta, mutta nykyään palvelujen järjestäminen on hyvinvointialueen vastuulla.
Henkilökohtaista apua haetaan oman hyvinvointialueen vammaispalveluista. Oheisella videolla Hetan lakimiehet vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin, jotka koskevat vammaispalveluissa asiointia.
Huom.! Videolla puhutaan kunnasta, mutta nykyään palvelut järjestetään hyvinvointialueen kautta.
Työnantajamalli on yksi henkilökohtaisen avun järjestämistapa. Työnantajamallissa henkilökohtaisen avun käyttäjällä itsellään on kaikki työnantajan vastuut ja velvollisuudet. Hyvinvontialueen vammaispalvelu korvaa henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut.
Työnantajamalli mahdollistaa hyvin henkilökohtaisen avun käyttäjän itsenäisen ja oman näköisen elämän. Edellytyksenä on kuitenkin hyvin toimiva työsuhde.
Oheisella videolla käydään läpi henkilökohtaisen avun työnantajamallin perusperiaatteita sekä työnantajan ja työntekijän oikeudellisia ja sosiaalisia rooleja. Videolla käsitellään lisäksi työsuhteen pelisääntöjä, joita määrittävät lainsäädäntö, työehtosopimus, työsopimus sekä tietysti työnantajan ja työntekijän jokapäiväinen toiminta.
Huom.! Videolla puhutaan kunnasta, mutta nykyään palvelujen järjestäminen on hyvinvointialueen vastuulla.
Työnantajuus lisää henkilökohtaisen avun käyttäjän vastuita ja vapauksia, mutta millaista se on käytännössä? Miltä tuntuu toimia työnantajana henkilölle, jonka kanssa on niin tiiviisti tekemisissä? Millaisia asioita se mahdollistaa tai tuoko se mukanaan myös vaikeita hetkiä?
Alla olevalla videolla henkilökohtaisen avustajan työantajat ja henkilökohtainen avustaja kertovat omista kokemuksistaan työnantajamallista.
Henkilökohtaista apua myönnetään henkilölle, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden vuoksi toisen henkilön apua arjessaan. Avun tarpeen ei tarvitse olla runsasta, kunhan se on välttämätöntä ja säännöllistä.
Henkilökohtaista apua myönnetään erilaisiin toimiin, kuten kodin askareisiin, liikkumiseen ja sosiaalisen elämän ylläpitämiseen. Ketään ei voi rajata henkilökohtaisen avun ulkopuolelle vamman, sairauden laadun tai diagnoosin perusteella. Tilannetta tarkastellaan aina yksilöllisesti, ja vammaa arvioidaan suhteessa toimintakykyyn siinä toimintaympäristössä, jossa henkilö kulloinkin on.
Hakijan etu ratkaisee
Kun arvioidaan henkilökohtaisen avun myöntämiskriteereitä, on aina huomioitava hakijan etu. Epäselvissä tapauksissa kriteerejä tulkitaan vammaisen henkilön edun mukaisesti.
Henkilökohtainen apu voidaan yhdistää myös muihin vammaispalvelulain, sosiaalihuoltolain tai kehitysvammalain mukaisiin palveluihin tai tukitoimiin.
Palveluntarvetta arvioidaan yksilöllisesti, minkä jälkeen suunnitellaan, miten asiakkaan palveluntarve parhaiten toteutetaan. Eri palveluiden yhdistelmän tulee muodostaa tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Palvelusuunnitelmaa tulee myös päivittää säännöllisesti, ja avun saaja voi myös pyytää päivittämistä aina tarpeen mukaan.
Kenelle henkilökohtaista apua ei myönnetä?
Henkilökohtaisen avun on tarkoitus tukea vaikeavammaisen henkilön omia valintoja sekä itsenäistä elämää. Avun saamisen edellytyksenä on, että henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutus.
Vammaisen henkilön on vähintään tuettuna kyettävä ottamaan kantaa avun tarpeeseensa sekä sen toteuttamiseen. Kommunikaation toteuttamisessa voidaan kuitenkin käyttää erilaisia apuvälineitä sekä läheisten tukea. Vammaisen henkilön puutteellinen tuki vuorovaikutuksessa ei saa johtaa siihen, että henkilö jää ilman henkilökohtaista apua.
Jos avun tarve perustuu pääosin lääketieteelliseen hoitoon ja valvontaan, tulee siihen vastata muutoin kuin henkilökohtaisella avulla. Esimerkiksi laitoshoito tai ympärivuorokautisen sairaanhoidollisen avun tarve rajaavat pois henkilökohtaisen avun.
Avun tarve ei voi myöskään liittyä ikääntymiseen kuuluviin sairauksiin tai toimintarajoitteisiin. Yläikärajaa henkilökohtaiselle avulle ei kuitenkaan ole, vaan vammautunut on aina oikeutettu apuun.
Henkilökohtaista apua myönnettäessä ratkaisevaa on avun tarve, joka on aina yksilöllinen. Siksi päätös avun tuntimäärästä tehdään aina tapauskohtaisesti.
Vammaispalvelulaki määrittelee, miten paljon henkilökohtaista apua tulee myöntää. Lisäksi on otettava huomioon sellaiset perustuslain kohdat, jotka turvaavat jokaisen oikeuden välttämättömään huolenpitoon sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että palveluiden tulee turvata jokaiselle ihmisarvoinen elämä sekä edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Ihmisarvoiseen elämään kuuluu perustarpeiden täyttymisen lisäksi esimerkiksi sosiaalisia suhteita sekä mahdollisuus tehdä valintoja ja toteuttaa itseään.
Henkilön avun tarve ratkaisee avun määrän
Siihen, miten paljon henkilökohtaista apua kenenkin on mahdollista saada, ei ole olemassa tyhjentävää vastausta. Avun tarve arvioidaan aina henkilökohtaisesti. Palvelutarvetta arvioitaessa ja palvelusuunnitelmaa tehdessä arvioidaan avun tarpeen määrää elämän kaikilla osa-alueilla.
Kun tehdään päätöstä avun määrästä, on huomioitava myös se, että riittävä tuntimäärä on käytännössä enemmän kuin yksittäisiin avustustilanteisiin kuluva aika.
Työaikalainsäädännön mukaan työaikaa on kaikki se aika, jolloin työntekijän tulee olla työnantajan käytettävissä. Henkilökohtaisen avun työtehtäviä ei yleensä tehdä yhtäjaksoisesti, vaan ne riippuvat siitä, millaista apua henkilö milläkin hetkellä tarvitsee. Työtehtävien välille jää siis yleensä sellaista aikaa, jolloin avustajan on oltava käytettävissä, mutta hän ei varsinaisesti tee mitään avustamiseen liittyvää tehtävää. Tämä otetaan huomioon, kun mietitään tarvittavaa tuntimäärää.
Apua kaikkeen, mihin tarvitaan
Henkilökohtaista apua järjestetään päivittäisiä toimia sekä työntekoa tai opiskelua varten niin paljon, kun henkilö sitä tarvitsee. Laissa ei määritellä minimi- tai enimmäistuntimäärää näihin liittyvälle avulle. Päivittäiset toiminnot tarkoittavat niitä asioita, joita ihminen tekee elämässään säännöllisesti. Näitä ovat esimerkiksi liikkuminen, pukeutuminen, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen, vaate- ja ruokahuolto, kaupassakäynti, kodinhoito, lääkärikäynnit, lasten kyyditykset jne.
Opiskelulla tarkoitetaan tutkintoon tähtäävää opiskelua tai sellaista opiskelua, jossa tuetaan vammaisen henkilön työllistymisedellytyksiä. Perusopetuksessa sen sijaan tarvittavan avustuksen järjestää opetustoimi. Toisen asteen opinnoissa voidaan käyttää henkilökohtaista apua silloin, mikäli oppilaitos ei ole kykenevä siitä huolehtimaan.
Harrastuksia, yhteiskunnallista osallistumista ja sosiaalista kanssakäymistä, kuten perhe- ja ystävyyssuhteiden ylläpitoa varten on järjestettävä henkilökohtaista apua vähintään 30 tuntia kuukaudessa, ellei erikseen katsota, että vähempi määrä riittää. Tällöin hyvinvointialueen pitää pystyä perustelemaan, miksi vähempi tuntimäärä kattaa välttämättömän avun tarpeen.
Lisätunteja on mahdollista anoa
Lisätunneista voi jättää hakemuksen hyvinvointialueen sosiaalitoimeen. Kielteiseen päätökseen voi myös hakea muutosta, mutta välillä nämä prosessit ovat hitaita. Mikäli suunnitelmissa on jotain erityistä, kuten leiri tai matka, kannattaa hakemus lisätunneista jättää hyvissä ajoin.
Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan esimerkiksi päivittäisiä toimia suorittaessaan.
Päivittäiset toimet ovat yleisesti elämässä tehtäviä asioita. Päivittäisiä toimia ovat muun muassa liikkuminen, pukeutuminen, henkilökohtaisen hygienian hoito, vaate- ja ruokahuolto, kodin siisteydestä huolehtiminen sekä asiointi. Tällaisia toimia ihminen voi tehdä säännöllisesti, päivittäin tai harvemmin. Apua tulee järjestää silloinkin, kun välttämätön avun tarve olisi vähäisempää, mutta kuitenkin jossain määrin toistuvaa.
YK:n vammaissopimuksen lähtökohta on itsenäisen elämän käsite. Itsenäinen elämä tarkoittaa, että vammaisille henkilöille tarjotaan kaikki ne tarvittavat keinot, jotka mahdollistavat valinnanvapauden toteuttamisen, elämän eri osa-alueiden hallitsemisen ja kaikkien omaa elämää koskevien päätösten tekemisen. YK:n vammaissopimusta tulkittaessa on katsottu, että henkilökohtaisessa avussa vammaiselle henkilölle tulee jäädä täysi määräysvalta avun käyttöön.
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että lähtökohta henkilökohtaisessa avussa on vammaisen henkilön oma mielipide siitä, mitä tarkoitetaan välttämättömällä avustamisella kotona tai kodin ulkopuolella. Samoin on korostettu, että vammaisella henkilöllä tulee säilyä oikeus itse määritellä, mihin ja missä hän käyttää avustajaa.
Näistä syistä vammaiselle henkilölle tulee jäädä mahdollisuus itse päättää, missä määrin hän käyttää avustajatunteja esimerkiksi liikkumiseen kodin ulkopuolella ja kuinka paljon muihin tehtäviin.
Kuten edellä on kuvattu, päivittäisiin toimiin luetaan kodin siisteydestä huolehtiminen ja muut kodissa tietyin väliajoin tehtävät asiat. Usein asiaa avataan kuvaamalla, että henkilökohtaiseen apuun voivat kuulua tehtävät, joita vammainen henkilö ilman vammaa tekisi itse.
Useat kodin työt ovat sellaisia, joita ihmiset tyypillisesti tekevät säännöllisesti itse, eikä niihin lähtökohtaisesti tarvita ulkopuolista ammattilaista. Tällaisia ovat esimerkiksi viikkosiivous, ikkunoiden pesu, suursiivous ja pihan hoito. Useimmiten tällaiset tehtävät voivat siis kuulua henkilökohtaiseen apuun, jos avustajatunteja on myönnetty päivittäisiin toimiin. Varsin harvoin hyvinvointialue on järjestänyt näihin erillisen palvelun.
Työturvallisuuden varmistaminen on erilaisissa tehtävissä luonnollisesti tärkeää, ja asiassa tulee huomioida työntekijän yksilölliset ominaisuudet, esimerkiksi perehdytyksen ja opastuksen tarve.
Henkilökohtaista apua voidaan myöntää harrastuksiin, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Nämä mainitaan vammaispalvelulaissa omana kohtanaan. Usein vapaa-ajan avun tunteja on myönnetty myös palvelutalossa asuvalle henkilölle.
Vapaa-ajan avussa ei ole laissa edellytyksenä, että avustajatunnit pitäisi käyttää kodin ulkopuolella. Harrastus tai sosiaalinen vuorovaikutus voi tapahtua myös kotona kuten elämässä muutoinkin.
Ongelma saattaa usein olla, että henkilökohtaisen avun tunteja on myönnetty niin vähän, että vapaa-ajan tunteja on jouduttu käyttämään pakollisiin päivittäisiin toimiin. Esimerkiksi asiointiapu on kuitenkin tarkoitus vammaispalvelulain mukaan kattaa päivittäisiin toimiin tarkoitetuilla avustajatunneilla.
Kuten edellä on todettu, YK:n vammaissopimuksen tulkinnassa on korostettu, että vammaiselle henkilölle tulee jäädä täysi määräysvalta henkilökohtaisen avun käytöstä. Tämä koskee myös sitä, milloin avustajatunteja voi käyttää. Heta-liitossa on suhtauduttu kriittisesti päätösten aikarajoihin, sillä ne rajaavat liikaa avun käyttöä.
Jos nykyinen henkilökohtaisen avun päätös ei vastaa siihen, milloin avustajatunteja on tarve käyttää, on mahdollista jättää vammaispalveluun kirjallinen hakemus siitä, että päätöstä muutetaan sellaiseksi, että aikarajoituksia ei ole. Uuteen henkilökohtaisen avun päätökseen on mahdollista hakea muutosta. Näissä tilanteissa kannattaa kuvailla, millä tavalla päätös ei vastaa avun tarpeeseen.
Vammaispalvelu tekee päätöksen siitä, mihin tarkoitukseen avustajatunteja myönnetään. Päätös tehdään kullekin asiakkaalle yksilöllisen tarpeen mukaisesti – siis sen perusteella, mihin apua tarvitaan ja kuinka paljon.
Henkilökohtaisen avun tunteja voi käyttää päätöksessä määriteltyyn tarkoitukseen. Jos henkilölle on esimerkiksi myönnetty avustajatunteja harrastuksiin, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen (ns. vapaa-ajan apu), ei avustajatunteja voi käyttää kodin siivoukseen.
Kannattaa siis aina tarvittaessa tarkistaa, mitä henkilökohtaisen avun päätöksessä sanotaan siitä, mihin avustajatunteja on myönnetty. Tavallista on, että osa tunneista on tarkoitettu päivittäisiin toimiin ja osa vapaa-ajan apuun.
Vammaispalveluja koskevat päätökset on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä. Kolmen kuukauden määräaika päätöksenteolle ei kuitenkaan ole päätöksenteon vähimmäis- tai enimmäismääräaika. Päätös asiassa on tehtävä heti, kun asiassa mahdollisesti hankittavat selvitykset on saatu.
Päätöksentekoon varattavaa aikaa arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös siihen, minkälaisesta asiasta kulloinkin on kysymys. Henkilökohtaisessa avussa on kysymys subjektiivisesta oikeudesta ja sellaisesta perustavanlaatuisesta palvelusta, jolla turvataan vaikeavammaiselle henkilölle perustuslain mukainen oikeus välttämättömään huolenpitoon. Tällaisen palvelun kohdalla viranomaisilta edellytetään, että asian käsittelyn joutuisuuteen ja myös päätöksen täytäntöönpanon viivytyksettömyyteen kiinnitetään erityistä huomiota.
Viivästyneistä päätöksistä on mahdollista jättää kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle tai aluehallintovirastoon. On hyvä, että päätöksentekoon liittyvät viivästykset saatetaan laillisuusvalvojien tietoon. Asiasta voi olla myös yhteydessä hyvinvointialueen sosiaaliasiavastaavaan.
Hyvinvointialueen vammaispalvelun on tehtävä hallintopäätös henkilökohtaisen avun tuottamistavasta. Päätöksessä tulee olla perustelut ja muutoksenhakuohjeet.
Hyvinvointialue ei voi järjestää omaa palvelutuotantoaan yksinomaan ns. työnantajamallilla korvaamalla henkilökohtaisesta avustajasta aiheutuvia kustannuksia. Hyvinvointialueen on yksilöllisesti arvioitava, millä tavoin henkilökohtaista apua kussakin tapauksessa järjestetään ja toteutetaan.
Mikäli vaikeavammainen ei halua tai pysty toimimaan edes hyvinvointialueen antaman ohjauksen ja avun turvin työnantajana, tulee hyvinvointialueen tarjota muita tuottamistapoja. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan lain mukainen menettely ei ole se, että hyvinvointialue tosiasiassa ”pakottaa” vammaisen henkilön valitsemaan työnantajamallin.
Henkilökohtaisen avun päätös perustuu yksilölliseen tarpeeseen. Palvelusuunnitelmassa tulisi arvioida tätä yksilöllistä tarvetta. Päätökset tulisi lähtökohtaisesti tehdä toistaiseksi voimassa olevana. Kun kysymys on sellaisesta palvelusta, jonka tarve on jatkuva, tulisi päätökset tehdä siten, että päätös on voimassa toistaiseksi. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukana vaikeavammaisen henkilön alistaminen muutoksenhakuprosessiin tilanteessa, jossa henkilön olosuhteissa ei ole tapahtunut muutoksia, saattaa vaarantaa henkilön oikeuden välttämättömään huolenpitoon henkilökohtaista apua järjestettäessä. Viranomaisella saattaa kuitenkin olla peruste tehdä palvelua koskeva päätös myös määräaikaisena. Määräaikaisuus tulisi tällöin perustella päätöksessä.
Tarpeen mukaan kannattaa keskustella hyvinvointialueen vammaispalvelun kanssa toiveesta saada päätös toistaiseksi voimassa olevana. Päätökseen voi myös hakea muutosta ja vaatia sitä toistaiseksi voimassa olevana. Jos muutoksenhakuaikaa ei ole enää jäljellä, voi asiasta jättää uuden hakemuksen vammaispalveluun.
Jos sosiaalityöntekijän tekemässä henkilökohtaisen avun päätöksessä lukee ”30 tuntia viikossa”, tarkoittaa se sitä, että enempää tunteja ei tämän päätöksen mukaan voida teettää yhden viikon aikana.
Henkilökohtaisen avun päätöksen tulisi vastata yksilöllistä tarvetta. Tarpeen mukaan sosiaalityöntekijän kanssa voidaan käydä uudelleen läpi palvelutarve ja kirjata se myös palvelusuunnitelmaan. Henkilökohtainen apu voidaan myös myöntää kuukautta kohden. Tällainen muotoilu mahdollistaa viikoittaisen vaihtelun käytetyissä henkilökohtaisen avun tunneissa.
Henkilökohtaisen avun päätökseen voi hakea oikaisua tekemällä oikaisuvaatimuksen 30 vuorokauden sisällä. Päätöksessä pitäisi olla tätä koskevat ohjeet ja muutoksenhakuosoite. Oikaisuvaatimuksen voi myös lähettää liitteineen sähköpostilla. Jos oikaisuvaatimukseen annettu päätöskin on kielteinen, voi siitä valittaa toimivaltaiseen hallinto-oikeuteen ja sieltä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Näissä valitusaika on samoin 30 vuorokautta, ja hallinto-oikeuden päätöksessä on muutoksenhakuohjeet. Kannattaa myös selvittää oikeusaputoimistostamahdollisuutta saada maksutonta oikeusapua valitusprosessiin.
Aina voi myös tehdä uuden hakemuksen vammaispalveluun esimerkiksi uusien lisäselvitysten kanssa