Katalinin lähtöterveiset

Julkaistu

Tammikuun alussa alkanut sijaisuuteni Heta-liitossa on loppumassa. Lähden kohti uusia haasteita haikein mielin, sillä olen viihtynyt Heta-liitossa erittäin hyvin.

Toivoin työsuhteeni alussa, että tehtävät Heta-liitossa tarjoaisivat uuden oppimista ja vastuuta sekä mahdollisuutta olla konkreettisesti avuksi HetaHelpin asiakkaille. Toivoin myös sopeutuvani hyvin työyhteisöön ja tuntevani päivittäin, että juuri tätä työtä on kiva tehdä. Sekä työ että työyhteisö ovat vastannet odotuksiani ja toiveitani täydellisesti.

Sisällöllisesti tehtävät ovat olleet kiehtovia ja voin vilpittömästi todeta oppineeni lähes joka päivä jotain uutta. Alkuvaiheen ramppikuumeen vähitellen vähennyttyä asiakkaiden kohtaaminen puhelimessa on ollut palkitsevaa. Tilanteet ja kysymykset ovat yksilöllisiä ja usein melkoisen monimutkaisia, minkä olen kokenut hyvin kiinnostavana. Mielenkiintoista on ollut myös seurata läheltä järjestötyöskentelyyn liittyvää toimintaa.

Vaikka tehtävänäni on ollut antaa oikeudellista neuvontaa, tässä työssä ei voi välttyä kuulemasta asiakkaiden elämäntilanteesta laajemminkin. Ongelmavyyhdin selvittely lähtee HetaHelpissä siitä, että henkilö tulee kuulluksi puhelun aikana ja että kohtaaminen on mahdollisimman kiireetön. Kohtaaminen myös antaa työlle inhimilliset kasvot ja sen merkityksellisyyden, jota lähdin opintojeni jälkeen tavoittelemaan.

Varsinkin haastavat ja asiakkaan arkeen vahvasti vaikuttavat ongelmakokonaisuudet pyörivät toki helposti mielessä myös vapaa-ajalla. Toisaalta monien asiakkaiden suoraan puhelimessa antama tai myöhemmin Heta-liiton toimistoon kulkeutunut positiivinen palaute on ilahduttanut suuresti mieltä ja antanut virtaa pitkäksi aikaa eteenpäin. Olen koko ajan tiennyt, että tällä työllä on merkitystä, mutta tekee aina hyvää saada kuulla siitä myös muilta.

Heta-liitto on ihmisläheinen työnantaja ja työyhteisö mukavimpia, mihin olen tähänastisen työurani aikana saanut tutustua. Työntekijöitä on vain muutama, mutta yhteistyö on saumatonta ja suhtautuminen toisiimme kunnioittavaa. Kollegoiden jatkuva tuki ja opastus, reaaliaikainen yhteydenpito ja kärsivällinen ote on mahdollistanut sen, ettei minun ole kertaakaan tarvinnut jäädä yksin hankalienkaan tapausten ratkaisemisessa. Vertaistuki, jota olen päivittäin saanut samassa uravaiheessa olevalta kollegaltani, on osoittautunut yhtä lailla korvaamattomaksi.

Etätyö Helsingistä käsin on toiminut tämän turvaverkoston avulla erinomaisesti, huolimatta taloyhtiömme hetkittäin kaoottisesta remonttirupeamasta, jonka uhriksi keväällä jouduin.

Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä töitä Heta-liitossa. Toivotan hyvää jatkoa kaikille asiakkaille ja työn iloa kollegoille jatkossakin!

Katalin Fodor-Latvala
lakimies, Heta-liitto

Hetan lakimies Katalin Fodor-Latvalan kasvokuva, taustalla vihreitä puita.