Sairauspäivärahan maksamisen edellytyksiä muutettava
Henkilökohtaisen avustajan sairausajan palkasta on voitava sopia muiden työehtosopimusten tavoin. Heta ja JHL laativat kannanoton aiheesta.
Heta-liitto lausui kotiin vietäviä palveluja koskevista lakimuutoksista
Heta-liitto arvioi lausunnossaan uudistusta henkilökohtaisen avun näkökulmasta.
Katalinin lähtöterveiset
Lakimiehemme Katalin Fodor-Latvalan työsuhde on päättymässä elokuun loppuun. Lue blogista, millaiselta työskentely Heta-liitossa on Katalinin mielestä tuntunut.
Vertaistukihenkilöiden koulutukset jatkuvat
Henkilökohtaisten avustajien työnantajille suunnatut koulutukset jatkuvat syyskuussa. Haku koulutukseen on auki!
Omaa polkua etsimässä
Hetan blogissa tänään: Järjestölähettiläämme Anniina Lehtinen kertoo itsestään sekä tunnelmistaan tällä hetkellä, kun uusi työsuhde on alussa.
Heta-liiton uudet työntekijät
Heta-liitto on saanut tällä viikolla kaksi uutta työntekijää. Tervetuloa Hetaan järjestölähettiläs Anniina Lehtinen ja vertaistukikoordinaattori Marja Hukkanen!