Työsuhteen päättyminen
Kysymys
Avustajan työsuhteen ensimmäinen päivä on 4.4.2023. Työsopimus on voimassa toistaiseksi, ja siinä on sovittu 4 kuukauden koeajasta. Mikä on koeajan viimeinen päivä?
Vastaus
Kun avustaja on aloittanut 4.4.2023, on koeajan viimeinen päivä (koeajan ollessa 6 kuukautta) 3.10.2023.
Kysymys
Avustaja on ollut vasta viikon töissä ja nyt alkaa tuntua, ettei hän ole sopiva tähän tehtävään. Hän unohtelee työtehtäviä ja on myöhässä säännöllisesti. Voinko vain sanoa hänelle, että työsuhde päättyy, kun on koeaika? Tarvitseeko esittää sen kummempia perusteita, en haluaisi loukata häntä?
Vastaus
Koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa päättymään ilman irtisanomisaikaa. Kannattaa aina varmistua siitä, että koeajasta on sovittu ja että se on voimassa.
Työsopimusta ei saa kuitenkaan purkaa syrjivillä tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Purkukynnys koeajalla on normaalia irtisanomiskynnystä alhaisempi. Oikeuskäytännössä koeaikapurun perusteeksi on hyväksytty tavallisesti jokin työn suorittamiseen liittyvä puutteellisuus. Hyväksyttäväksi purkuperusteeksi on riittänyt myös työntekijän yleinen sopimattomuus tai sopeutumattomuus työhön. Sopeutumattomuuden ei tarvitse koskea itse työsuoritusta, vaan se voi ilmetä myös työntekijän muunlaisena käyttäytymisenä työpaikalla. Koeaikapurun mahdollisuuksista kannattaa tarvittaessa kysyä Heta-liiton neuvonnasta
Tilanteessa on merkityksellinen kuitenkin työntekijän kuulemisvelvollisuus. Ennen kuin työnantaja purkaa työsuhteen koeajalla, tulee työnantajan varata työntekijälle tilaisuus tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen syistä. Tässä mielessä myös koeaikapurun yhteydessä on eriteltävä koeaikapurun syitä. Usein henkilökohtaisen avun alalla ne saattavat olla konkreettisten laiminlyöntien ohella esimerkiksi ”työtehtävien laiminlyönti” tai ”sopimaton käyttäytyminen työnantajaa kohtaan”. Pelkkä ”koeaikapurku”-perusteen käyttäminen saattaa johtaa siihen, että avustaja ei hahmota, mistä on kysymys ja työsuhteen päättämisprosessi saattaa venyä tästä johtuen.
Kysymys
Avustajani on ilmoittanut irtisanoutuvansa tänään 3.4.2020. Irtisanomisaika on 1 kuukausi. Milloin avustajan työsuhteen viimeinen päivä on?
Vastaus
Kun avustajan työsuhteen irtisanomispäivä on 3.4.2023 ja irtisanomisaika on 1 kuukausi, on työsuhteen viimeinen päivä 3.5.2023.
Kysymys
Avustaja on pyytänyt jo pitkään työtodistusta. En millään muista työsuhteen kestoa ja se on jäänyt tekemättä. Onko minulla työnantajana velvollisuus antaa avustajalle työtodistus?
Vastaus
Työsuhteen päättyessä avustajalla on oikeus pyynnöstään saada työnantajalta kirjallinen työtodistus työsuhteen kestosta ja työtehtävien laadusta. Tämä velvollisuus sinulla on 10 vuotta työsuhteen päättymisestä.
Todistusta työtaidosta ja käytöksestä on työntekijän kuitenkin pyydettävä viiden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.
Kysymys
Avustaja haluaa, että merkitsisin työtodistukseen työsuhteen päättymisen syyn ja arvostelun hänen työtaidoistaan. En kuitenkaan haluaisi laittaa näitä. Mitä kaikkea työtodistuksessa pitää olla?
Vastaus
Lähtökohtaisesti työtodistukseen laitetaan vain työsuhteen kesto ja työtehtävien laatu. Avustajan nimenomaisesta pyynnöstä todistuksessa on lisäksi mainittava työsuhteen päättymisen syy sekä arvio avustajan työtaidoista ja käytöksestä. Työtodistuksesta ei saa ilmetä muuta kuin mitä sen sanamuodosta käy ilmi.
Eli jos avustaja on pyytänyt, tulee työsuhteen päättymisen syy sekä arvio työtaidoista laittaa työtodistukseen. Työsuhteen päättymisen syy voi olla esimerkiksi työntekijän oma irtisanoutuminen, työnantajan suorittama irtisanominen tai määräaikaisen työsuhteen päättyminen
Kysymys
Olen irtisanonut avustajan. Olen Heta-liiton jäsen ja irtisanomisaika on kuukausi. Ennen irtisanomista henkilökohtaiset välimme kuitenkin tulehtuivat pahasti. Olisi tukalaa, jos joutuisin ottamaan hänet avustamaan minua. Voinko sanoa avustajalle, että hän saa palkkansa, mutta töihin ei tarvitse tulla?
Vastaus
Irtisanomisaika on lähtökohtaisesti normaalia työaikaa. Työntekijän kanssa on myös mahdollista sopia työsuhteen päättymiseen mennessä ansaittavan vuosiloman pitämisestä irtisanomisaikana.
Mahdollista on, että avustaja vapautetaan työntekovelvollisuudestaan ja silti palkkaa maksetaan. Sinun tulisi kuitenkin tätä ennen saada tähän hyvinvointialueelta suostumus. Suosittelen kertomaan tilanteen hyvinvointialueelle, mukaan lukien tilanteen henkisen kuormittavuuden, ja pyytämään, että voisit toimia niin, että vapauttaisit tämän avustajan työntekovelvollisuudesta ja voisit palkata uuden tilalle. Jos hyvinvointialue ei suostu tähän, on sinulla itselläsi vastuu maksaa palkka avustajalla ajalta, jolloin hän ei ole työssä.
Kysymys
Avustajani on ollut myöhässä viikon ajan joka päivä 15 minuuttia tai jopa tunnin. Hermoni ovat menossa ja haluan irtisanoa hänet. Tuleeko hänelle antaa kuitenkin ennen irtisanomista varoitus, ja onko yksi varoitus riittävä?
Vastaus
Työnantajan on suositeltavaa keskustella työsuhteen päättämisestä juristin kanssa aina etukäteen. Heta-liiton juristit neuvovat myös menettelystä varoitusta annettaessa.
Työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvällä syyllä edellyttää lähes aina sitä, että työntekijälle on varoituksella annettu mahdollisuus muuttaa menettelyään. Työsuhteen irtisanominen edellyttää aina asiallista ja painavaa syytä, ja työnantaja voi joutua huomattavaan korvausvastuuseen, jos työsuhde on päätetty lainvastaisesti.
Työnantajan on hyvä tarkasti pohtia, mihin toimiin hän ryhtyy työntekijän menettelyn vuoksi. Antamalla varoituksen työnantaja luopuu mahdollisuudesta vedota samoihin tapahtumiin työsuhteen päättämisperusteena. Jos varoitus annetaan, vasta varoituksessa mainittujen asioiden toistuttua on mahdollista harkita työsuhteen päättämistä. Lähes aina kuitenkin siis edellytetään, että työntekijälle on ennen irtisanomista annettu varoitus.
Varoitus tulisi laatia kirjallisesti ja antaa työntekijälle todisteellisesti, sillä työnantaja on velvollinen näyttämään, että varoitus on annettu. Työntekijän allekirjoitus varoituslomakkeessa on tavanomaisesti kuittaus siitä, että työntekijä on saanut varoituksen tiedoksi. Työntekijä ei allekirjoituksella ilmoita hyväksyvänsä varoituksen aihetta.
Varoitusten lukumäärästä ei ole säädetty, ja lähtökohtaisesti yksi varoitus yhdestä laiminlyönnistä riittää. Joskus voi olla kuitenkin varmempaa antaa työntekijälle useampi varoitus. Työntekijälle tulee aina joka tapauksessa antaa tosiasiallinen mahdollisuus muuttaa menettelyään.
On katsottu, että ainakin noin vuoden vanhoihin varoituksiin voidaan vedota työsuhteen päättämistä harkittaessa. Tämä aika voi olla kuitenkin myös pidempi. Kaavamaisia sääntöjä siitä, missä ajassa varoitus vanhenee, ei siis ole.
Voit harkita, annatko varoituksen nyt kyseisestä laiminlyönnistä. Jos myöhästely edelleen jatkuu, voit harkita, olisiko tilanteessa työsuhteen irtisanomisperuste. Tällöin asiasta kannattaa vielä keskustella juristin kanssa.
Kysymys
Avustajani haluaa lopettaa. Hän on pyytänyt minua työnantajaa irtisanomaan hänet, jotta hän ei joudu karenssiin. Miten minun pitäisi toimia?
Vastaus
Avustajan irtisanomiseen yksipuolisesti työnantajan toimesta tarvitaan työsopimuslain mukaan aina asiallinen ja painava syy.
Avustajan pyyntö irtisanoa itsensä ei ole asiallinen ja painava syy työsuhteen päättämiselle. Jos avustaja haluaa lopettaa, hänen tulisi itse irtisanoa itsensä tai voitte yhdessä sopia, että työsuhde päättyy.
Mikäli työsuhde päätetään sopimalla, tästä seuraa kuitenkin lähtökohtaisesti karenssi. Työntekijälle tulee mainita, että työsuhteen päättämisestä sopiminen saattaa johtaa karenssiin. Työntekijälle tulee varata myös riittävästi aikaa harkita, haluaako hän suostua tarjottuun sopimukseen.
Edellä mainitut toimet kannattaa hoitaa kirjallisesti. Suosittelemme yhteydenottoa esimerkiksi Heta-liiton juristeihin ennen päättämissopimuksen tekemistä.
Alla olevilla videoilla Hetan juristit vastaavat yleisimpiin kysymyksiin työsuhteen päättymisestä.