Lakimiesten matkassa

Julkaistu

Tervetuloa seuraamaan kahden työehtosopimustiimiin kuuluvan lakimiehemme Katariinan ja Marian syksyistä työviikkoa! Viikkoon sisältyi vauhtia, vaikuttamista – ja tavanomaista enemmän palohälytyksiä.

Maanantai

Katariina: Maanantaina 26.9. työpäiväni ja samalla työviikkoni alkoi hyvin tavalliseen tapaan kotitoimistolla sähköpostien ja Teams-viestien lukemisella sekä soittamalla HetaHelp-neuvontapalvelun soittoajan varanneille asiakkaille.

Lounaan jälkeen kirjoitin kirjallisia HetaHelp-neuvontavastauksia sekä jatkoin tutustumista hallituksen esitykseen uudeksi vammaispalvelulaiksi. Juttelin myös puhelimitse puheenjohtajamme Maijan kanssa mm. tiistai-iltapäivän palaverista ja siihen liittyvän materiaalin laadinnasta. Työpäiväni päättyi iltapäivän HetaHelp-soittoajan jälkeen.

Tiistai

Katariina: Tiistain työpäivälle oli kertynyt palaverien suma: toimistopalaveri, lakimiespalaveri sekä palaveri opetus- ja kulttuuriministeriön viranhaltijoiden kanssa oppisopimuskoulutuksen edistämisestä alalla. Oppisopimuskoulutus voisi olla yksi keino lisätä avustajien saatavuutta.
Palaverissa käsiteltyihin aiheisiin voit tutustua täältä.

Tiistaina, kuten pääsäänsääntöisesti muutoinkin, työskentelin kotitoimistolla, ja jälleen kerran sain huomata, että on tiettyjä asioita, joita voi tapahtua vain etätyössä. Koulusta kotiin tullut lapseni poltti vahingossa paahtoleivän leivänpaahtimessa, ja savun vuoksi yksi kodin palovaroittimista aloitti kimeän piipityksen. Siinä sitten poistin savuavaa leipää paahtimesta kesken palaverin, ja kiipeilin jakkaran avulla katonrajaan irrottamaan palovaroittimesta pattereita. Ikkunoita availlessa mietin, että onneksi on langattomat kuulokkeet, niin tämäkin onnistuu.

Palaverien lisäksi työpäivääni mahtui HetaHelp-neuvontavastausten kirjoittamista.

Keskiviikko

Maria: Minun työpäiväni alkoi palokellon kilinällä, joten sitä ei tapahdu ainoastaan etätöissä ollessa! Kävin aamulla Hetan toimistolla, ja päädyin keskelle rakennuksen pelastusharjoitusta. Ehdin onneksi nopeasti tehdä pari työasiaa tietokoneella ennen kuin palohälytys hääti minut ja hallintopäällikkö Essin viereisellä parkkipaikalla olevalle kokoontumispaikalle. Sieltä siirryin juna-asemalle, sillä päivän ohjelmassa oli työmatka Helsinkiin STM:n tiloihin, jonne Heta oli kutsuttu yhdessä JHL:n kanssa tapaamaan sosiaali- ja terveysministeriön edustajia.

Katariina: Juna kulki aikataulussa, mutta loppumatka Helsingin rautatieasemalta kohti Meritullinkatua sujui lähes juoksuvauhdilla, sillä rankka sadekuuro yllätti minut ja Marian.

STM:n tapaamisen aiheina olivat henkilökohtaisten avustajien sairauspäivärahan maksamiseen sekä sijaismaksatukseen liittyvät tekniset haasteet ja niiden ratkaiseminen. Tapaaminen meni nähdäkseni tavoitteidemme kannalta hyvin.
Lisää tapaamista voit lukea täältä.

Tapaamisen jälkeen sain autokyydin Maijalta juna-asemalle. Paluumatkalla mietin, miten vaikuttaminen voi olla niin hidasta, vaikka kaikki osapuolet ministeriötä myöten ovat samaa mieltä muutosten tarpeellisuudesta.  

Maria: Minä puolestani en lähtenyt heti kotimatkalle, vaan STM:n kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen kävin tutustumassa Amos Rex -taidemuseossa olevaan Hans Op de Beeckin vaikuttavaan Hiljainen paraati -näyttelyyn. Paikoilleen jähmettyneitä veistoksia katsellessani ajattelin keväällä Henkilökohtaisen avun päivien yhteydessä järjestettyä paraatia, jossa marssimme kaikkea muuta kuin hiljaisesti. Vaikka pysähtyminen ja hiljentyminen ovat taiteessa tehokkaita keinoja, yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on hyvä olla tekevä ja toimiva. Hetan ääni on kuulunut hyvin, kiitos mm. aktiivisesti toimivan hallituksen, emmekä ole olleet mikään ”hiljainen paraati” yhteiskunnallisella kentällä.

Torstai

Maria: Varhainen lintu nappaa madon, mutta varhainen kokoustaja pääsi ihailemaan Teamsin kautta Maijan kissaa, joka oli hereillä jo kello kahdeksalta aamulla ja kävi kurkistamassa eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmän (VAMYT) tapaamista. Hetan ja JHL:n edustajat keskustelivat verkoston kanssa mm. keinoista lisätä alan tunnettuutta, sekä neuvotteluesteiden poistamisesta TES-pöydästä.
Lisää tapaamisesta voit lukea täältä.

Iltapäivällä tapasimme JHL:n sopimusasiantuntijat vielä toisenkin kerran, jälleen Teamsissa, kun Maija, valtuuston varapuheenjohtaja Tiina, sekä minä ja Katariina keskustelimme heidän kanssaan vaihtelevaa työaikaa koskevien laskentasääntöjen kehittämisestä työehtosopimukseen. Tällä työehtosopimuskaudella Hetalla on kolme työryhmää JHL:n kanssa, joten kokouksia riittää viikoittain. Onneksi niihin osallistuminen käy näppärästi etäyhteydellä, Hetan toimisto kun on Turussa ja JHL-talo Helsingissä.

Perjantai

Maria: Viikon päätteeksi Hetan hallitus ja toimiston työntekijät keskustelivat vammaispalvelulain uudistuksesta, ja valmistauduimme lain eduskuntakäsittelyyn. Tein myös viimeisiä viilauksia Henkilökohtaisen avun hyvät käytännöt -webinaarin kutsukirjeeseen, ja sain siihen teknistä apua järjestöassistentiltamme Tiialta. Webinaari järjestetään yhdessä JHL:n kanssa marraskuussa, ja se on suunnattu tulevien hyvinvointialueiden toimijoille. Kun suljin työläppäriäni, totesin, että viikon aikana on tapahtunut paljon, mutta tämä on silti vain raapaisu Hetan toiminnasta. Toimiston työntekijät ja hallituksen jäsenet edistävät kukin tahollaan toimivaa ja turvallista työnantajuutta. Ensi viikolla jatketaan!

Hetan lakimiehet Marja ja Katriina STM:n oven edessä.
Lakimiehemme Maria ja Katariina Helsingissä
tapaamassa STM:n edustajia.