Heta-liitto eduskunnan VAMYT-ryhmän etävieraana

Julkaistu

Heta-liiton vaikuttamisen superviikko jatkui torstaina 29.9.2022 tapaamisella eduskunnan vammaisasioiden yhteistyöryhmän kanssa.

VAMYT-ryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropposen lisäksi mukana olivat kansanedustajat Paula Risikko, Noora Koponen ja Sari Tanus sekä poliittinen avustaja Ville Kurtti.

Heta-liitosta etätapaamiseen osallistui TES-tiimi: hallituksesta Maija Aatelo ja Venla Räty sekä työntekijöistä lakimiehet Maria Jokela ja Katariina Kirvelä. Mukana olivat myös JHL:n sopimusasiantuntijat Laura Tuominen ja Hanna Katajamäki, koska alan edistäminen on yhtä lailla työntekijöiden kuin työnantajien etu.

Esteitä tulee poistaa TES-pöydästä

Keskustelussa todettiin, miten poikkeuksellista on, ettei Hetan työehtosopimuksessa ole määräyksiä perhevapaista ja sairausajan palkasta, eikä kysymyksistä voida neuvotella TES-pöydässä ennen kuin esteet on poistettu. Merja Mäkisalo-Ropponen oli ilahtunut kuullessaan asioiden kuitenkin etenevän: STM on esittämässä päivärahakysymystä sisäisenä esityksenä seuraavaan hallitusohjelmaan, ja Kela on antanut digipalvelulupauksen ohjelman muutoksesta. Päivärahakysymys olisi silti tärkeää saada myös puolueiden hallitusohjelmiin.

Uuden vammaispalvelulain käsittely etenee eduskunnassa 4.10. VAMYT-ryhmän jäsenten olisi hyödyllistä nostaa henkilökohtaisen avun ongelmia esille lähetekeskustelussa ja kirjata ne myös valiokunnassa.

Kuntien rajoittavat toimintatavat estävät työehtosopimusneuvottelut joistakin tavallisista sopimuselementeistä. Vammaispalvelulain uudistamisen yhteydessä tulisi nostaa esille, ettei suomalaisten työehtomääräysten hyödyntämisen pidä estyä hyvinvointialueiden käytäntöjen takia. Kunnat lähes edellyttävät Heta-liiton jäsenyyttä lomamatkojen työaikajoustojen mahdollistamiseksi. Hetan jäsenmaksun pitää siksi olla vammaiselle avun käyttäjälle kokonaan korvattava välttämätön työnantajanmallin kulu.

Keinoja lisätä alan tunnettuutta

Lisäksi keskusteltiin laajasti keinoista lisätä alan tunnettuutta ja houkuttelevuutta ja edistää avustajien saatavuutta. Se on jäsentemme, avustajien ja myös yhteiskunnan etu, koska toimivat avustajatyömarkkinat vähentävät sote-puolen hoitajapulaa. Vammaisuus ei ole sairaus, eikä avustajan lähtökohtaisesti tarvitse olla sote-alan ammattihenkilö.

Alan vetovoimaa parantaisi kampanja, joka toisi esiin alan monipuolisuutta ja kiinnostavia työpaikkoja. Esimerkkinä tiedon puutteesta mainittiin avun käyttäjä, jonka sukulaisen TET-harjoittelun koulu kielsi. Syyksi ilmoitettiin, ettei lapsi voi olla vastuussa vammaisesta henkilöstä. Kielto on pöyristyttävä osoitus tiedon puutteesta. Avustajahan ei ole vastuussa vammaisesta henkilöstä, vaan avustaa häntä.

Webinaari tulossa 10.11.

Informoimme Hetan ja JHL:n webinaarista, joka järjestetään 10.11.2022 hyvinvointialueiden vammaispalveluhenkilöstölle. Webinaarin tavoitteena on edistää henkilökohtaisen avun hyviä käytäntöjä, ja sille on jo suunniteltu jatkoa.

Kerroimme myös, että keskustelemme yhteistyöstä TE-keskusten kanssa avustajien rekrytointiasioissa sekä maahanmuuttajien ja pakolaisten työllistämiseksi henkilökohtaisina avustajina. Heta-liiton tavoitteena on kehittää työnantajamallia entistä paremmaksi, mutta asiat edistyvät hitaasti ja pienin askelin. VAMYT-ryhmän tapaamisen jälkeen oli vahva tunne monesta uudesta askeleesta. Tästä on hyvä jatkaa.