Heta lausui sote-säästöistä ja valvontalain muutoksista

Julkaistu

Riskinä nähdään, että palveluiden saatavuus ja asiakasprosessi heikkenevät, jos suunnitellut sosiaalihuoltolain ja asiakastietolain muutokset tulevat voimaan.

Heta kommentoi kriittisesti suunniteltuja sosiaalihuoltolain ja asiakastietolain muutoksia tuoreessa lausunnossaan. Heta katsoo, että esitetty sääntelykokonaisuus sisältää riskejä vammaisten henkilöiden oikeusturvalle ja palvelujen toteutumiselle.

Lakipaketin keskeinen ongelma on, että se väljentäisi sosiaalihuollon menettelysääntöjä kuten palvelutarpeen arviointia. Tämä voisi johtaa tilanteisiin, joissa kaikki eivät saa riittävästi tietoa heille kuuluvista palveluista, eikä palvelutarvetta arvioida kattavasti.

Erityisen huolestuttavana pidetään ehdotusta, jonka mukaan sosiaalipalvelut olisivat jatkossa toissijaisia sosiaalityöhön ja -ohjaukseen nähden. Lisäksi laissa säädettäisiin uutena lisäedellytyksenä sosiaalipalvelujen järjestämiselle, että tuen tarpeeseen ei ole henkilön yksilöllinen tilanne ja olosuhteet kokonaisuutena huomioiden mahdollista kohtuudella vastata muulla tavoin. Lausunnossa kritisoidaan tätä kohtuullisuusharkintaa, joka voisi muodostaa uuden kynnyksen palvelujen myöntämiselle. Sääntelyn katsotaan olevan liian tulkinnanvaraista ja voivan johtaa eriarvoisiin ratkaisuihin eri hyvinvointialueilla.

Heta vastustaa myös palvelutarpeen arvioinnin muuttamista suppeammaksi tuen tarpeen arvioinniksi sekä palvelusuunnitelmia koskevan sääntelyn väljentämistä.

Yleisesti ottaen mm. vammaisjärjestöjen lausuntopalaute ehdotuksista on varsin kriittistä.

Lausuntoihin voi tutustua lausuntopalvelussa.

Hetan lausunto PDF
Hetan lausunto DOCX

Heta lausui valvontalain muutoksista

Heta vastasi myös lausuntopyyntöön, joka koski sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain muutoksia. Lausuntopyynnössä ehdotetuista muutoksista henkilökohtaista apua koskee eniten lisäys, jonka myötä myös vuokratyöntekijän rikostausta voidaan selvittää vammaisten palveluissa. Muutos on perusteltu, jotta henkilökohtaisen avustajan rikostausta voidaan tarkistaa myös vuokratyötä käytettäessä.

Työnantajamallilla toteutettuun henkilökohtaiseen apuun muutos ei vaikuta, sillä työnantajamallissa ei käytännössä ole vuokratyöjärjestelyjä. Heta ei kannata henkilökohtaisen avun työnantajamallin saattamista valvontalain piiriin, eikä asia ole mukana tässä kokonaisuudessa.

Hetan lausunto PDF
Hetan lausunto DOCX