Työehtosopimuksen palkkamuutokset 1.3.2019

Henkilökohtaisia avustajia koskevan valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan 1.3.2019 astuu voimaan muutoksia henkilökohtaisten avustajien palkkoihin.

Henkilökohtaisten avustajien palkkataso on vaihdellut vuosien saatossa kuntakohtaisesti. Henkilökohtaisia avustajia koskevan valtakunnallisen työehtosopimuksen vähimmäispalkoilla on pyritty korottamaan kaikkein pienimpiä palkkoja ja yhdenmukaistamaan palkkatasoa valtakunnallisesti. Lisäksi työehtosopimuksen yleiskorotuksilla pyritään siihen, että myös jo pidempään työssä olleiden henkilökohtaisten avustajien palkat seuraavat palkkakehitystä.

Valokuvassa on kolmessa pinossa kolikoita. Pinot suurenevat oikeallepäin mentäessä.

Huom.!

Kummankin palkkaryhmän (palkkaryhmä A ja B) vähimmäispalkka nousee 1.3.2019. Palkkaryhmään kuuluminen määräytyy työntekijän työtehtävien perusteella. Tällä sivulla kerromme hyvin tiiviisti maaliskuun alun palkkamuutoksista. Työnantajien on syytä perehtyä myös yksityiskohtaisempaan uutiskirjeeseemme:

uutiskirje pdf-tiedostona
uutiskirje rtf-tiedostona

Jos Sinulla on vielä epäselvää palkkaryhmien A ja B ero, niin tutustuthan huolellisesti Palkkaryhmä-sivuun.


Palkkaryhmä A

Suurin muutos on, että palkkaryhmän A palkasta tulee valtakunnallinen 1.3.2019 alkaen. Työehtosopimukseen perustuvat kuntakohtaiset vähimmäistuntipalkat siis poistuvat, ja valtakunnallisia vähimmäistuntipalkkoja tulee alkaa noudattaa kaikkien Heta-Liittoon kuuluvien työnantajien työsuhteissa. Työehtosopimuksen mukaiset vähimmäispalkat tästä alkaen ovat seuraavat:

  • pääkaupunkiseudulla 10,85 euroa
  • muualla Suomessa 10,70 euroa

Huomio myös:

  • Työntekijöiden henkilökohtaisten tuntipalkkojen tulee 1.3.2019 kohota vähintään 7 sentin suuruisen yleiskorotuksen verran. Eli jos työntekijän palkka ei valtakunnalliseen vähimmäispalkkaan siirryttäessä automaattisesti nouse vähintään 7 senttiä, tulee vähintään 7 sentin korotuksen siis täyttyä joka tapauksessa.
  • Kenenkään työntekijän palkkaa ei saa vähimmäistuntipalkan valtakunnallistumisesta huolimatta alentaa!
  • Myös kokemuslisistä tulee valtakunnalliset, eli lähtökohtaisesti siirrytään käyttämään työehtosopimuksen kokemuslisätaulukkoa. Kts. työehtosopimus tai uutiskirje.

Palkkaryhmä B

Palkkaryhmän B palkka on ollut valtakunnallinen palkkaryhmien voimaantulosta (1.2.2018) alkaen ja siihen on tullut siirtyä viimeistään 1.6.2018. Myös palkkaryhmän B vähimmäispalkka kuitenkin nousee 1.3.2019, josta alkaen vähimmäistuntipalkka on:

  • pääkaupunkiseudulla 12,05 euroa
  • muualla Suomessa 11,90 euroa

Huomio myös:

  • Myös palkkaryhmässä B työntekijöiden henkilökohtaisten tuntipalkkojen tulee kohota vähintään 7 sentin yleiskorotuksen verran. Samalla tavoin kuin palkkaryhmässä A, korotusta ei tarvitse erikseen tehdä, jos palkka kohoaa jo valtakunnallisen vähimmäistuntipalkan noston yhteydessä 7 senttiä tai enemmän.
  • Tarkista tässä yhteydessä myös mahdollisen kokemuslisän kertymisen vaikutus palkkaan. Kts. työehtosopimus tai uutiskirje.

Muistilista 1.3.2019 muutoksiin Punainen, piirretty huutomerkki keltaisella taustalla

  1. Tarkista vähimmäistuntipalkan taso työehtosopimuksen mukaiseksi
  2. Tarkista vähintään 7 sentin korotuksen toteutuminen kunkin työntekijän osalta
  3. Tarkista samanpalkkaisuuden toteutuminen