Uudenmaan sulkeminen ja henkilökohtainen apu

Julkaistu

Uusimaa on suljettu koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ja estämiseksi. Tämän hetken tietojen mukaan alue pysyy suljettuna 19.4. asti.

Käytännössä Uudenmaan sulkeminen tarkoittaa, että Uudenmaan ja muun Suomen välistä liikkumista rajoitetaan. Uudenmaan rajan ylittäminen on kuitenkin mahdollista, jos se on työn kannalta välttämätöntä.

Jos henkilökohtainen avustaja asuu Uudenmaan ulkopuolella ja työnantaja Uudenmaan alueella – tai toisinpäin – niin henkilökohtainen avustaja saa ylittää rajan mennessään töihin ja palatessaan kotiin. Olemme laatineet ohjeita henkilökohtaisten avustajien työnantajille näihin tilanteisiin. Klikkaa ohjeisiin tästä!