Hetan uudet säännöt astuivat voimaan

Julkaistu

Heta-liitossa viime vuonna aloitettu sääntöjen uudistamistyö on saatu päätöksen: uudet säännöt astuivat voimaan 27.8.2019 ja ensimmäiset valtuustovaalit pidetään jo tänä syksynä.

Heta-liiton vanhat säännöt olivat ajalta, jolloin yhdistys oli jäsenmäärältään huomattavasti pienempi ja toiminnaltaankin erilainen. Nyt kun jäsenmäärä on kasvanut yli 4000 jäseneen ja toiminta monipuolistunut, on tärkeää lisätä myös jäsendemokratiaa ja toiminnan läpinäkyvyyttä.

Valtuustovaalit jo tänä vuonna

Uusien sääntöjen myötä Hetan päätöksentekorakenne muuttuu: jatkossa Heta-liitolla on sekä valtuusto että hallitus.

Aiemman, pienehkön hallituksen sijaan jatkossa ylintä päätäntävaltaa käyttää 12-20 jäsenen valtuusto. Valtuustokausi on 3 vuotta. Valtuusto valitaan vaaleilla, ja ensimmäinen valtuusto valitaan jo tänä syksynä. Valtuustovaaleihin voivat asettua ehdolle Hetan varsinaiset jäsenet. Ensimmäisissä vaaleissa äänestäminen tapahtuu kirjepostilla, eli kaikki määräpäivään mennessä jäsenmaksun maksaneet varsinaiset jäsenet voivat äänestää asuinpaikkakunnasta tai liikkumismahdollisuuksista riippumatta.

Myös hallituksen kokoonpano ja toimikausi muuttuvat. Jatkossa valtuusto valitsee hallituksen, joka toimii aina 3 vuotta kerrallaan. Hallituksen koko voi jatkossa olla nykyistä suurempi: siihen valitaan 5-8 jäsentä.

Kuka päättää ja mitä?

Uusien sääntöjen tavoite on, että Hetassa kuuluu aiempaa paremmin jäsenten ääni. Jäsenet valitsevat valtuustovaaleissa keskuudestaan sen porukan, joka tekee kaikkein tärkeimmät päätökset Hetassa.

Jatkossa ylin päätäntävalta on valtuustolla. Käytännössä se tarkoittaa, että valtuusto esimerkiksi hyväksyy henkilökohtaisten avustajien työehtosopimuksen (tai halutessaan valtuuttaa hallituksen hyväksymään sen ohjeidensa mukaan). Valtuusto päättää niin ikään jäsenmaksun suuruudesta sekä toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta, eli käytännössä ohjaa pitkälti sitä, mitä Hetassa tehdään ja mihin käytetään rahaa.

Miksi säännöt uudistettiin?

Alla olevalla videolla Hetan toiminnanjohtaja Jarmo kertoo, miksi säännöt ylipäänsä uudistettiin. Saat videoon suomenkielisen tekstityksen videoruudun oikean alakulman “Asetukset”-valikosta.

Heta-liiton uudet säännöt kokonaisuudessaan (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Säännöt pdf-tiedostona (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Tiedotamme pian lisää tulevista valtuustovaaleista ja päivitämme nettisivuillemme lisätietoja Hetan uudesta rakenteesta.