Valtuuston syyskokouksessa tehtiin henkilövalintoja

Julkaistu

Heta-liiton valtuuston syyskokous järjestettiin Tampereella lauantaina 29.11. Kyseessä oli uuden valtuuston järjestäytymiskokous, jossa tehtiin myös henkilövalintoja.

Hetan jäsenet valitsivat syksyllä keskuudestaan uuden valtuuston seuraavalle kolmelle vuodelle.  Valtuusto kokoontui nyt ensimmäistä kertaa, ja paikalla oli yhteensä 17 valtuutettua/varavaltuutettua.

Syyskokouksen henkilövalinnat

Syyskokouksessa tehtiin henkilövalintoja, joista kaikista äänestettiin. Hallituksen puheenjohtajaksi kaudelle 2026–2028 valittiin Maija Aatelo ja hallituksen jäseneksi Kata Jaakkola. Molemmat valitut jatkavat nykyisessä tehtävässään. Valtuusto päätti, että hallituksen koko säilyy ennallaan (puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja + 4 jäsentä). Maija Aatelo valittiin myös Vammaisfoorumin puheenjohtajaksi 19.10. järjestetyssä Vammaisfoorumin syyskokouksessa.

Elina Lehtonen valittiin jatkamaan valtuuston puheenjohtajana, ja varapuheenjohtajaksi valittiin Satu-Maria Virtanen. Kumpikin kertoo olevansa innoissaan tulevasta kaudesta sekä yhteistyöstään.

Elina ja Satu-Maria kukkakimput sylissään. Molemmat istuvat pyörätuolissa.

Elina Lehtonen ja Satu-Maria Virtanen

Myös hallituksen puheenjohtaja Maija Aatelo iloitsee valinnoista ja kiittää hänelle osoitetusta luottamuksesta.

– Loistavaa, että vanhojen luottamushenkilöiden työtä arvostetaan, mutta valituksi tuli myös uutta verta (valtuuston varapuheenjohtaja). Odotan innolla yhteistyötämme! Valtuuston kokous meni hyvin, ja vaikuttaa siltä, että olemme saaneet hyvin toimivan valtuuston. Kokouksessa keskusteltiin myös yhteisistä huolenaiheista, kuten STEAn mahdollisista avustusleikkauksista. Tämän vuoksi päätettiin myös aikaistaa Hetan strategian päivittämistä, kuvailee Maija Aatelo syyskokousta.

Jäsenmaksut ja toimintasuunnitelma

Syyskokous päätti, että Hetan jäsenmaksujen suuruus säilyy ennallaan. Näin ollen myös vuonna 2026 Heta-liiton jäsenmaksu on 75 € ja liittymismaksu 10 €.

Vuoden 2026 toimintasuunnitelma hyväksyttiin kokouksessa. Toimintasuunnitelma julkaistaan pian Hetan nettisivuilla.