Työntekijän rikosrekisteriotteen tarkistamismahdollisuus työnantajamalliin

Julkaistu

Uusi sääntely astuu voimaan 1.1.2025. 

1.1.2025 alkaen rikosrekisteriotteen tarkistamismahdollisuus laajenee vammaisten palveluihin ja myös henkilökohtaisen avun työnantajamalliin. Aiemmin rikosrekisteriotteen tarkistaminen on ollut työnantajamallissa mahdollista tietyin edellytyksin vain, jos työhön on liittynyt alaikäisen kanssa työskentelyä.  

Henkilökohtaisen avustajan työskentely työnantajana toimivan vammaisen henkilön kanssa edellyttää korostetusti luottamusta, ja siksi eduskunta piti perusteltuna, että rikosrekisteriotteen tarkistaminen on mahdollista myös työnantajamallia käytettäessä. 

Rikosrekisteriotteen käsittelyssä on tärkeää muistaa noudattaa lain säännöksiä esim. menettelystä otetta tarkistettaessa, eli nämä kannattaa kerrata ennen kuin tarkistaa työnhakijan rikosrekisteriotteen. Työnantaja ei esimerkiksi saa ottaa rikosrekisteriotteesta jäljennöstä.  

Oikeus rikosrekisterin tarkistamiseen 

Henkilökohtaisen avun työnantajamallin mukaan toimivalla henkilöllä on oikeus pyytää työhön otettavalta henkilöltä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 4 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, kun henkilö ensi kerran otetaan työsuhteeseen. Asiasta on säädetty sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain 28 §:ssä.

Lue aiheesta täällä.

Laissa edellytetään, että työhön pysyväisluontoisesti ja olennaisesti kuuluu vammaisten henkilöiden avustamista, tukemista, hoitoa tai muuta huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa vammaisen henkilön kanssa. Työnantajamallin henkilökohtaisen avun on tulkittu täyttävän tämän edellytyksen, ja siksi se mainitaan laissa myös erikseen. 

Lain 28 § 2 momentin mukaan työnantajamallissa on oikeus pyytää rikosrekisteriote myös lyhyissä työsuhteissa, eli oikeus tarkistamiseen koskee myös esim. sijaisia. Rikosrekisteriote voidaan siis tarkistaa työsuhteen tulevasta kestosta huolimatta.  

Työnantajamallissa kyse on oikeudesta pyytää rikosrekisteriote nähtäväksi, ei velvollisuudesta. Työnantaja voi siis itse harkita, edellyttääkö hän rikosrekisteriotteen esittämistä.  

Työntekijä tilaa rikosrekisteriotteen ja esittää työnantajalle 

Oikeusrekisterikeskus ohjeistaa, että työntekijä tilaa rikosrekisteriotteen itse Oikeusrekisterikeskukselta sen jälkeen, kun henkilön valinta tehtävään on selvä. Työnantaja ei voi saada otetta suoraan Oikeusrekisterikeskukselta. 

Uusi lainsäännös ei sääntele sitä, mitä johtopäätöksiä työnantaja voi tehdä, jos työntekijän rikosrekisteriotteessa onkin merkintöjä. Työoikeuden kirjallisuudessa on katsottu, että työnhakijan syrjäyttäminen tämän rikosrekisterin vuoksi ei olisi ainakaan normaalitilanteessa syrjintää. Jos työnhakijalla on rikosrekisteriotteessa merkintöjä rikoksista, suosittelemme kuitenkin lakineuvonnan hankkimista esimerkiksi Heta-liitosta. 

Ei koske jo työsuhteessa olevia avustajia 

Tarkistamismahdollisuus koskee ensi kerran työhön otettavaa henkilöä tai työntekijää, jolle annetaan lain kriteerit täyttäviä tehtäviä ensimmäisen kerran. Lakimuutos ei siis mahdollista rikosrekisterin tarkistamista nykyisiltä henkilökohtaisilta avustajilta.  

Mitä rikosrekisteriotteesta käy ilmi? 

Kannattaa huomata, että rikosrekisteriotteeseen ei merkitä kaikkia rikoksia. Rikosrekisteriotteeseen merkitään tietoja tietyistä rikoksista ja tuomioista, esim. seksuaali- ja huumausainerikoksista. Ne ovat sellaisia, joilla on arvioitu olevan erityistä merkitystä, jos henkilö työskentelee iäkkäiden tai vammaisten henkilöiden kanssa. 

Rikosrekisteriotteesta selviää myös, jos henkilö ei ole syyllistynyt tässä tarkoitettuihin rikoksiin. Iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskentelyyn tarkoitetusta rikosrekisteriotteesta ei kuitenkaan ilmene, onko rikosrekisterissä tietoja muista rikoksista. 

Muuta huomioitavaa

  • Rikostaustan selvittämiseksi esitetty rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi. 
  • Työpaikkailmoituksessa on mainittava siitä, että tehtävään otettavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.  
  • Rikosrekisteriotteen nähtäväksi esittäneen henkilön henkilötietoihin saadaan tehdä ainoastaan merkinnät rikosrekisteriotteen esittämisestä ja otteen päiväyksestä.  
  • Työnantaja ei saa ottaa rikosrekisteriotteesta jäljennöstä.  
  • Rikosrekisteriote on palautettava otteen esittäneelle henkilölle viipymättä.  
  • Rikosrekisteriotteesta ilmeneviä tietoja ei saa ilmaista muille kuin sellaisille henkilöille, jotka välttämättä tarvitsevat niitä tehdessään päätöstä siitä, annetaanko henkilölle tehtäviä iäkkäiden tai vammaisten henkilöiden kanssa. Vaitiolovelvollisuuteen sisältyy, ettei tietoa saa paljastaa sivulliselle senkään jälkeen, kun henkilö ei enää hoida sitä tehtävää, jossa hän on tiedon saanut. 
  • Alaikäisten osalta ensisijainen laki on jatkossakin laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. 
  • Aluehallintovirasto valvoo toimialueellaan henkilökohtaisen avun työnantajamallin mukaan toimivan henkilön toimintaa rikosrekisteriotetta koskevien velvoitteiden täyttämisessä. Tämä voi koskea esim. sen valvontaa, että työnantaja käsittelee rikosrekisteriotetta edellä mainittujen sääntöjen mukaisesti. 

Rikosrekisteriotteen tarkistamisesta on kerrottu myös Oikeusrekisterikeskuksen sivuilla, joiden kautta työntekijä voi myös tilata otteen.  

Lue lisää täällä.