Tule Hetaan töihin! Rekrytoimme 1–2 uutta juristia 

Julkaistu

Heta-liitto hakee 1–2 juristia kokoaikaiseen tai osa-aikaiseen vakituiseen työsuhteeseen. 

Heta – henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry on valtakunnallinen yhdistys, joka on toiminut yli 15 vuotta henkilökohtaisten avustajien työnantajien etujärjestönä. Työnantajien tukeminen kohti turvallista ja toimivaa työnantajuutta, vammaispoliittinen vaikuttaminen sekä työehtosopimuksen solmiminen ja kehittäminen sekä sen toteutumisen valvonta ovat Hetan avaintehtäviä. 

Rekrytoimme juristia, jonka tehtävänä on: 

  • osallistua puhelimitse tehtävään neuvontatoimintaan ja kirjallisten vastausten laatimiseen 
  • tuottaa neuvontaa tukevaa kirjallista oheismateriaalia 
  • yhtenä työkokonaisuutena on mahdollisesti työmarkkinatoiminta. 

Työhön voi kuulua myös riita-asioiden hoitamista ennen tuomioistuinvaihetta sekä vaikuttamis- ja kouluttamistehtäviä. 

Hetan neuvontatoiminta edustaa oman toimialansa parasta osaamista. Neuvomme luotettavasti ja systemaattisesti jäseniämme ja muita asiakkaita haastavassa juridisessa toimintaympäristössä, jossa yhdistyvät työ- ja hallinto-oikeudelliset normit. 

Edellytämme juristilta: 

  • ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa (OTM tai OTK) – myös loppuvaiheen opiskelijat voivat hakea 
  • osaamista työoikeuden tai sosiaalioikeuden alalta 
  • kiinnostusta vammaisten ihmisten ihmisoikeuksia kohtaan 
  • halua ja kykyä toimia osana juristitiimiä sekä halua ja kykyä puhelin- ja asiakastyöskentelyyn 
  • selkeätä suullista ja kirjallista viestintätaitoa 
  • vastuullista sekä ripeää, systemaattista ja oma-aloitteista työotetta 
  • pitkäjänteisyyttä ja halua ratkaista vaikeita tilanteita 
  • hyviä vuorovaikutustaitoja. 

Lisäksi arvostamme: 

  • kokemusta oikeudellisesta neuvontatoiminnasta 
  • kokemusta puhelintyöstä 
  • perehtyneisyyttä perus- tai ihmisoikeuskysymyksiin tai hallinto-oikeudellisiin kysymyksiin  
  • kiinnostusta työmarkkinatoimintaan  
  • kokemusta riita- tai hallintoprosessin hoitamisesta  
  • kokemusta järjestötyöstä. 

Tarjoamme mukavan ja tiiviin työyhteisön tuen ja hyvän perehdytyksen työhösi. Käytössä on liukuva työaika ja laaja etätyömahdollisuus. Toimistomme sijaitsee Turun Kupittaalla hyvien kulkuyhteyksien varrella. 

Tule tekemään työtä, jolla taatusti on merkitystä monen ihmisen elämään. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. 

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen 5.2. mennessä osoitteeseen rekry@heta-liitto.fi.

Kerrothan hakemuksessasi myös, oletko kiinnostunut koko- vai osa-aikaisesta työstä ja millä tuntimäärällä. Tietoa suorittamastamme henkilötietojesi käsittelystä saat Heta-liiton työnhakijarekisterin rekisteriselosteesta

Pöytä, jossa on MAC-tietokone, keltainen kahvikuppi ja valkoinen viherkasviruukku.