Tarvitsemme lakimiehen! Oletko se sinä?

Julkaistu

Heta-liitto hakee lakimiestä kokoaikaiseen määräaikaiseen (perhevapaan sijaisuus) työsuhteeseen

Heta – henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry on valtakunnallinen yhdistys, joka on toiminut yli 10 vuotta henkilökohtaisten avustajien työnantajien etujärjestönä. Työnantajien tukeminen kohti turvallista ja toimivaa työnantajuutta, vammaispoliittinen vaikuttaminen sekä työehtosopimuksen solmiminen ja kehittäminen sekä sen toteutumisen valvonta ovat Hetan avaintehtäviä.

Rekrytoimme lakimiestä, jonka tehtävänä on:

  • osallistua puhelimitse tehtävään neuvontatoimintaan.
  • kirjallisten vastausten laatiminen neuvontapalvelun soittajille.
  • tuottaa neuvontaa tukevaa kirjallista oheismateriaalia.
  • Lisäksi työhön voi kuulua valitun henkilön oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan muita tehtäviä.
  • Tehtäviin voi sisältyä myös esiintymistä ohjausvideoilla.

Hetan neuvontatoiminta edustaa oman toimialansa parasta osaamista. Neuvomme luotettavasti ja systemaattisesti jäseniämme ja muita asiakkaita haastavassa juridisessa toimintaympäristössä, jossa yhdistyvät työ- ja hallinto-oikeudelliset normit.

Kuvassa on kaksi kättä, joista kumpikin pitää mustaa palapelin palaa kädessään.

Edellytämme lakimieheltä:

  • ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa (OTM tai OTK) – myös loppuvaiheen opiskelijat voivat hakea
  • osaamista työoikeuden tai sosiaalioikeuden alalta
  • kiinnostusta vammaisten ihmisten ihmisoikeuksia kohtaan
  • halua ja kykyä toimia osana juristitiimiä sekä halua ja kykyä puhelin- ja asiakastyöskentelyyn
  • selkeätä suullista ja kirjallista viestintätaitoa
  • vastuullista sekä ripeää, systemaattista ja oma-aloitteista työotetta
  • pitkäjänteisyyttä ja halua ratkaista vaikeita tilanteita
  • joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Lisäksi arvostamme:

  • kokemusta oikeudellisesta neuvontatoiminnasta
  • kokemusta puhelintyöstä
  • kokemusta järjestötyöstä.
  • ruotsin kielen taitoa.

Tarjoamme mukavan ja tiiviin työyhteisön tuen ja hyvän perehdytyksen työhösi. Toimistomme sijaitsee Turun Kupittaalla dynaamisessa ympäristössä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Vaihtoehtoisesti työntekopaikka voi sijaita Helsingissä, selvitämme mahdollisuutta avata toinen toimisto Helsinkiin.

Työsuhde on määräaikainen perhevapaan sijaisuus.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen 15.10. klo 16:00 mennessä osoitteeseen rekry@heta-liitto.fi. Tietoa suorittamastamme henkilötietojesi käsittelystä saat Heta-liiton työnhakijarekisterin rekisteriselosteesta osoitteesta www.heta-liitto.fi/tyonhakijarekisteri.


Lisätietoja Hetan toiminnasta saat Heta-liiton sivustolta osoitteesta www.heta-liitto.fi ja lisätietoja avoimesta tehtävästä antaa tarvittaessa:

Hallintopäällikkö Essi Lautala sähköpostilla essi.lautala@heta-liitto.fi ja puhelimitse 4.10. klo 13–15 ja 11.10. klo 10–12 puh. 050 3712389.

Lakimies Iida Villman 11.10. klo 13–15 puh. 050 3712389.