Apulaisoikeusasiamies: hyvinvointialueiden huolehdittava palkanmaksusta ajallaan

Julkaistu

Apulaisoikeusasiamies antoi helmikuussa 2024 ratkaisun hyvinvointialueen menettelystä henkilökohtaisen avustajan palkanmaksussa.

Asiassa kantelija arvosteli Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen viivyttelyä henkilökohtaisen avustajan palkanmaksussa. Kantelijan vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu oli järjestetty työnantajamallilla, ja hyvinvointialue oli toiminut vuoden 2023 alusta saakka sijaispalkanmaksajana. Kantelija kertoi laittaneensa sovitusti 16.1.2023 avustajan tuntilistan ilmoitettuun sähköpostisoitteeseen, jotta avustajan palkka maksettaisiin tammikuun lopussa, mutta avustajalle ei ollut maksettu palkkaa 31.1.2023. Myöskään 31.1.2023 palkanlaskentaan jätettyyn soittopyyntöön ei vastattu.

Tapauksessa sijaispalkanmaksajana toimiva Pohde ei kiistänyt, että kantelijan henkilökohtaisen avustajan tammikuun palkanmaksun viivästyi vuonna 2023. Selvityksestä ilmeni, että palkanmaksun viivästyminen jatkui vielä helmikuun palkanmaksussa.

Apulaisoikeusasiamies totesi, että Pohde oli laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa kantelijan henkilökohtaisen avustajan tammikuun palkka ilman aiheetonta viivytystä, koska 16.1.2023 ilmoitettujen työtuntien perusteella palkka oli maksettu avustajalle vasta helmikuun puolivälissä sen sijaan, että se olisi maksettu 31.1.2023.  

Apulaisoikeusasiamies piti hyvinvointialueen palkanmaksun viivästystä moitittavana ottaen huomioon hyvinvointialueen erityisen vastuun järjestää vaikeavammaiselle henkilökohtaista apua. Sijaispalkanmaksajana toimivan hyvinvointialueen on tällöin huolehdittava siitä, että palkanmaksun viivästyminen ei vaaranna tai estä henkilökohtaisen avun palvelun käyttöä.

Ratkaisu on luettavissa täältä:  2023 (oikeusasiamies.fi)