Maailman paras elävä apuväline 

Julkaistu

Vedän kotioven perässäni kiinni ja nappaan juuri lattialle kolahtaneen namipalkan. Sen jälkeen autan takin riisumisessa vetämällä hihoista. Seuraavaksi autan kengät pois. Tyylilleni uskollisena otan varovasti kiinni kengännauhoista ja vedän, mutta kenkä ei tunnu irtoavan. Pienellä haistelulla löydän lenkkarin läpän, otan läpästä kiinni ja vedän. Näin saan autettua kengät pois helposti, mutta kokeilen silti yleensä ensin niistä kengännauhoista. Nostan lenkkarit kenkähyllyyn. Nyt on palkan paikka! Häntä heiluen imuroin Jackpotin parempiin suihin. Työliivien riisumista varten hyppään puolittain ihmiseni syliin tassut hänen polviaan vasten. En voi vastustaa pienen pusun antamista ihmiselleni ennen kuin hyppään alas sylistä. Kotona ollaan.

Tämä tilanne toistuu useamman kerran päivässä avustajakoira Zian kanssa. Olen onnekas, kun minulla on tällainen maailman paras elävä apuväline käytössäni, mutta miten tähän on tultu ja missä kaikessa avustajakoira minua auttaa?

Minulla on synnynnäinen liikuntavamma, jonka takia liikun pyörätuolilla ja tarvitsen apua monissa arjen askareissa. Se, että minulla on avustajakoira tarkoittaa, että tarvitsen vähemmän toisten ihmisten apua. Avustajakoiran apu koostuu monista pienistä asioista pitkin päivää. Koiran kanssa olen omatoimisempi ja voin luottaa siihen, että pärjään avustajakoiran avulla.

Avustajakoirat ovat melkoisia monitaitureita auttaessaan käyttäjiään. Koirat ovat opiskelleet tarvittavia taitoja parin vuoden ajan ennen työelämää, joten ei ihme, että tassuista löytyy paljon ammattitaitoa.

Kuvakollaasi avustajakoirasta

Avustajakoiran koulutus ja käytön seuranta

Avustajakoiran koulutus kestää noin kaksi vuotta ja alkaa heti pienenä pentuna. Koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen, eli koira palkitaan aina, kun se tekee oikein. Näin koira oppii myös itse tarjoamaan erilaisia asioita, ja opiskelu sekä myöhemmin työtehtävät ovat avustajakoiralle kivaa yhteistä tekemistä ihmisen kanssa.

Noin vuosikkaana avustajakoiraoppilaalla on luustokuvaukset, terveystarkastus ja luonnetesti. Jos koira läpäisee testit, sen koulutus kohti valmista avustajakoiraa jatkuu. Uusia taitoja harjoitellaan ja avustajakoiraoppilaan kanssa kuljetaan erilaisissa ympäristöissä. Koiran hyvä hallinta on tärkeää, sillä avustajakoirat kulkevat vapaana ihmisensä vieressä.

Noin kaksivuotiaana koira valmistuu avustajakoiraksi, kun se on suorittanut käyttöönottotestin hyväksytysti ja läpäisee terveystarkastuksen. Koira saa virallisen avustajakoirastatuksen ja avustajakoiraliivit ­– on aika aloittaa työelämä.

Avustajakoira luovutetaan käyttäjälleen luovutusjaksolla, jossa yhdessä kouluttajan kanssa harjoitellaan koirakon, eli koiran ja koiran käyttäjän, yhteistyötä. Avustajakoirakko saa aina tarvittaessa tukea koiran myöntäneeltä taholta sekä vapaaehtoiselta tukihenkilöltä eli peesarilta. Avustajakoiran työuran ajan koirakko osallistuu joka toinen vuosi järjestettävään osaamisarvioon. Näin varmistetaan, että avustajakoirakon yhteistyö sujuu ja koira vastaa käyttäjänsä tarpeita. Aikanaan työuran jälkeen avustajakoira jää ansaitulle eläkkeelle.

Avustajakoira työssään.

Avustajakoiran hakeminen

Avustajakoiraa voi hakea täysi- ikäinen henkilö, jolla on pysyvä tai pitkäaikainen toimintarajoite. Koira voi auttaa päivittäisissä toimissa kuten pukeutumisessa, riisumisessa ja tavaroiden nostamisessa, mutta se voi myös tukea käyttäjänsä liikkumista ja jaksamista. Tärkeää on, että avustajakoiran käyttäjälle on koirasta hyötyä, ja hän pystyy itsenäisesti huolehtimaan koiran hyvinvoinnista sekä taitojen ylläpitämisestä. Avustajakoiraa haetaan Invalidiliiton kautta hakulomakkeella, jonka liitteeksi tarvitaan kuntoutussuunnitelma tai lääkärinlausunto.

Voit lukea lisää Invalidiliiton avustajakoirista täältä.

Musta labradorinnoutaja, jolla on avustajakoiraliivi päällä. Taustalla näkyy vihreä pensas.

Työrauha on tärkeää

Avustajakoiran tunnistaa avustajakoiraliivistä, joka sillä on päällään kodin ulkopuolella tai avustajakoiramerkeistä, jotka on kiinnitetty sen varusteisiin.

Avustajakoira saa tulla kaikkiin paikkoihin, joissa hänen käyttäjänsäkin käy. Voit nähdä avustajakoirakon kaupassa, kirjastossa, ravintolassa tai vaikka sairaalassa. Kun kohtaat työssä olevan avustajakoiran, on tärkeää, ettet kiinnitä koiraan huomiota. Älä silitä koiraa, puhu sille tai katso silmiin. Annathan siis koiralle työrauhan. Avustajakoiran käyttäjälle voit toki jutella normaaliin tapaan.

Avustajakoira nostaa avaimia.

Avustajakoira auttaa monessa

Kun pudotan jotain, Zia nostaa sen minulle. Joitain asioita, kuten puhelimeni, se osaa noutaa kauempaa. Tuolta taitavalta aputassulta onnistuu tavaroiden laittaminen laatikkoon, roskien laittaminen roskiin tai pyykkihuollossa avustaminen. Zia auttaa minua pukeutumisessa esimerkiksi auttamalla takin tai kenkien riisumisessa. Katkaisinten käyttäminen on tälle tarkalle aputassulle helppoa. Se painaa kuonollaan valokatkaisijaan, tilaa hissin tai käyttää liikennevalon painiketta. Kauppareissuilla Zialla on selkäreput, joihin saan laitettua ostoksiani. Avustajakoiran työ koostuu monista pienistä asioista, jotka tapahtuvat eri paikoissa pitkin päivää.

Rauhoittuminen on mielestäni yksi tärkeimmistä avustajakoiran taidoista. On tärkeää, että koira osaa levätä silloin, kun sen apua ei juuri nyt tarvita. Avustajakoira rauhoittuu käyttäjänsä viereen ja nukkuu koiranunta odotellessa. Zia herää, kun avaan pyörätuolin jarrut tai suljen kannettavan tietokoneen kannen. Niistä on tullut sille merkkejä, että kohta mennään. Se on taas valmiina auttamaan.

Uskollinen ystävä ei kuitenkaan auta ihan hyvää hyvyyttään. Avustajakoiran työmotivaation salaisuus on palkka. Koira haluaa auttaa, koska se saa tehtävistä itselleen mieluisia palkkioita. Enemmistö avustajakoirista on labradorinnoutajia, joilla on tunnetusti hyvä ruokahalu. Niille namipalkka on aika kovaa valuuttaa. Palkkioina voi olla muutakin kuin ruokaa, ja oman koiran tuntemalla osaakin valita tilanteeseen sopivan palkkion. Zia rakastaa uimista, ja rannalla paras palkka ei olekaan nami vaan lupa mennä uimaan.  

Avustajakoira liikennevaloissa.

Koiran hyvinvoinnista huolehtiminen

Avustajakoirat ovat eläviä apuvälineitä, mutta ne ovat ennen kaikkea koiria. Minulla on avustajakoiran käyttäjänä vastuu koirani hyvinvoinnista. Huolehdin sen hoidosta, ruokinnasta, liikunnasta ja terveydestä. Avustajakoiran ylläpitokulut maksaa avustajakoiran käyttäjä. Toivon, että avustajakoiran hyvinvoinnista huolehtiminen tuo myös mahdollisimman monta yhteistä vuotta koiran kanssa.

Lenkkeilen Zian kanssa säästä riippumatta useita kertoja päivässä. Päivittäin ainakin joku lenkki tehdään sähkärillä, sillä en pysty kelaamaan pyörätuolilla niin kovaa, että koira saisi juosta vierelläni. Usein mennään hiekkateillä ja metsässä, jossa on koiran näkökulmasta mukavampi alusta liikkumiseen. Kesällä Zia ui lenkkien lomassa useamman kerran viikossa. Metsässä aputassuni on vapaalla puuhaillen omia koirien juttujaan: hyppii ojien yli, kantaa keppejä, nuuskii ja juoksee. Zian riemua on ihana katsoa. Metsässä minäkin nollaudun koiran lisäksi, joten metsään mennään aika usein.

Pidän tärkeänä, että koiralla laadukasta ruokaa, riittävästi koiramaista puuhaa, monipuolisesti liikuntaa ja tarpeeksi lepoa. Zia on itseasiassa kellontarkka nukkumaanmenoajastaan ja menee nukkumaan ennen minua. Sen jälkeen apua on kyllä saatavilla, mutta palkassa on syytä olla mukana ilta- ja yölisät :D.

Marja Hukkanen avustajakoiransa kanssa.

Ihania persoonia

Zia on minun toinen avustajakoirani. Se tuli jatkamaan ensimmäisen avustajakoirani Usvan tassun jäljissä. Molemmat koirat olen saanut Invalidiliiton avustajakoiratoiminnan kautta. Avustajakoirille opetetaan samat taidot, mutta on ihana huomata, miten jokaisen avustajakoiran luonne ja persoona näkyy arjessa sen kanssa. Ja mitä timanttisia tyyppejä olenkaan avukseni saanut.

Usva oli nopea koira, joka hoiti hommansa pilke silmäkulmassa. Hommat tehtiin sata lasissa ja vauhdikkuudessaan se ei aina ehtinyt miettiä painetaanko katkaisijaa kuonolla vai tassulla. Sen mielestä parhaita olivat työtehtävät, joissa vaadittiin vähän voimaa, kuten pumppuoven aukaiseminen tai tiukemman sukan vetäminen jalasta.

Zia puolestaan tekee hommia tarkasti ja rauhallisesti. Valokatkaisijaan painetaan varmasti vain kirsun päällä, ja sukista villasukat ovat suosikkeja, koska niitä ei tarvitse vetää niin kovasti. Zian työminä on hyvin hillitty, ja töitä tehdessään se on aika vakavamielinen. Vauhdikkuuden Zia jättää vapaa-aikaan, kuka nyt töissään yhtään hulluttelisi?

Varsinkin nuoruusvuosinaan Usvaa sai vähän jarrutella, ja Ziaa saa puolestaan hiukan kannustaa voimaa vaativissa työtehtävissä. Molemmat avustajakoirat ovat tuoneet arkeeni paljon apua auttamalla omalla tyylillään. Kahta samanlaista avustajakoiraa ei ole.

Avustajakoira.

Tiivistä yhteistyötä

Koska avustajakoira on mukana lähes kaikissa arjen hetkissä, ollaan koiran kanssa tosi tiiviisti yhdessä. Siinä oppii tuntemaan hyvin koiransa ja koira ihmisensä. Uskon, että avustajakoiran ja käyttäjän välille tulee aina erityinen ja vahva suhde.

Avustajakoira on maailman paras elävä apuväline ja samalla monipuolisin apuvälineeni. Samalla se on toki myös se paras ystävä. Minulla on ollut koko aikuisiän avustajakoira vierelläni, enkä pärjäisi ilman sen apua. Zian kanssa en ole koskaan yksin ja tiedän, että apu on aina lähellä.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on apunani luotettava ammattilainen ja ystävistä parhain. Aputassuni osaa auttaa monessa ja saa minut aina hymyilemään. Kun Zia on vierelläni, tiedän pärjääväni.

Marja Hukkanen