Hetalle uusi hallitus: Maija Aatelo valittiin puheenjohtajaksi

Julkaistu

Heta-liitolle valittiin 12.8.2020 uusi hallitus loppuvuoden ajaksi. Valtuusto äänesti puheenjohtajaksi Maija Aatelon ja varapuheenjohtajaksi Venla Rädyn.

Hetan edellinen hallitus päätyi pyytämään eroa kesäkuussa 2020. Hallituskausi olisi jatkunut vuoden 2020 loppuun, joten Hetan valtuusto äänesti 12.8. uudet Hetalaiset liiton johtoon.

Selvällä äänienemmistöllä hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Maija Aatelo, joka on aiemmin toiminut Hetan hallituksen jäsenenä. Maija painottaa työehtosopimuksen merkitystä ja pitää toimivan tulevaisuuden kannalta tärkeänä, että Hetalle laaditaan strategia:

”Hetan tärkein tehtävä on tukea ja edistää henkilökohtaisen avun työnantajamallia yhtenä henkilökohtaisen avun toteuttamistapana. Työehtosopimus on vaikuttamistyön näkyvä osa, joka raamittaa jäsentemme arkea. Tavoitteeni on, että valtuuston syyskokouksessa tai viimeistään kevätkokouksessa 2021 voitaisiin hyväksyä Hetan strategiasuunnitelma. Meillä pitää olla yhdessä sovittu näkemys siitä, minkälainen haluamme Hetan olevan v. 2030. Kun tavoitetila on kirkkaasti selvillä, se ohjaa toimintaa tavoitteita kohti.”

Heta-liiton varapuheenjohtajaksi valittiin niin ikään edellisen hallituksen jäsen Venla Räty. Valtuusto päätti valita hallitukseen 4 jäsentä puheenjohtajien lisäksi. Äänestyksen jälkeen hallitukseen valittiin Anna Alho, Kata Jaakkola, Terhi Toikkanen ja Marja Pihnala. Tuore puheenjohtaja Maija on tyytyväinen uuteen hallitukseen:

”Uudessa hallituksessa on erinomainen yhdistelmä uutta nuorta intoa ja laajaa kokemusta niin elämästä kuin vammaisuudesta eri puolilta Suomea. Tällä joukolla on hyvä jatkaa!”

Valtuuston kokous ja luottamustoimijoiden valinnat toteutettiin etäyhteydellä. Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta kokous sujui hyvin.

”Valtuuston kokous oli hyvin johdettu, kiitos valtuuston puheenjohtaja Jukka Sariola. Kokouksen tunnelma oli mielestäni erittäin positiivinen, kaikkien osaamista ja mielipiteitä arvostava, tulevaisuuteen uskova”, Maija kuvaa kokouksen tunnelmaa.

Myös valtuuston kokoonpano muuttui

Myös valtuuston kokoonpano muuttui 12.8. pidetyssä valtuuston kokouksessa, koska edellisestä hallituksesta siirtyi kolme jäsentä takaisin valtuustoon ja valtuustosta yksi jäsen uuteen hallitukseen. Valtuuston puheenjohtajistoon ei tullut muutoksia: puheenjohtajana jatkaa Jukka Sariola ja varapuheenjohtajana Tiina Rinne. Valtuuston kokoonpano:

Valtuuston jäsenet (äänimäärän mukaisessa järjestyksessä)
Nieminen Elina
Mannelin Anni
Heikkonen Merja
Muukkonen Minna
Sjövall Gunilla
Burman Tuomo
Matsinen Tytti
Virtanen Minna
Karhos Kristiina
Hänninen Jan
Nousiainen Anne
Riikonen Raila

Valtuuston varajäsenet (äänimäärän mukaisessa järjestyksessä)
Nykyri Elina
Suutarla Ari
Klasila Vuokko
Kangasvieri Teija
Lehikoinen Sari
Murto Lassi
Mikkola Jamppa
Lamppu Riikka
Laurén Pirjo
Lehtikangas Ulla