HetaHelp uudistuu marraskuussa

Julkaistu

Henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimimiseen liittyvissä juridisissa kysymyksissä pitkään palvellut HetaHelp uudistuu kuun vaihteessa. Mitä on hyvä tietää ja toisaalta muistaa, kun käyttää palvelua tulevaisuudessa? 

Puhelinajat:
Lakimiehemme vastaavat kysymyksiin ilman ajanvarausta tuttuun tapaan tiistaisin klo 13—15 sekä torstaisin klo 9—11. Kirjallista vastausta ei pääsääntöisesti laadita, vaan asiakasta neuvotaan puhelimitse. Mikäli kysymykseen vastaaminen puhelun aikana ei ole mahdollista, asiakkaalle lähetään vastaus hänen kysymykseensä sähköpostilla tai perinteisellä postilla. 

Ajanvarausajat:
Aika varataan etukäteen, jolloin lakimies soittaa ajan varanneelle. Mahdollisuuksia tähän on toistaiseksi vain maanantaisin, mutta niitä pyritään lisäämään jatkossa. Asiakkaan tulee ilmoittaa kysymyksensä varatessaan soittoaikaa. Ajan varannut saa vastauksen kysymykseensä puhelimitse, minkä lisäksi hänelle lähetetään kirjallinen vastaus.    

Jos asiasta tarvitaan lakimiehen kirjallinen vastaus, suosittelemme ajanvarauksen tekemistä. Jos puhelinajalla soitettaessa käy ilmi, että asia vaatii esimerkiksi pidempää selvittelyä ja kirjallista vastausta, lakimies voi ohjata henkilön varaamaan ajan. Varatulla ajalla asiaa voidaan käydä vielä läpi ja kysymykselle laatia kirjallinen vastaus.

HetaHelpin tavoittaa tuttuun tapaan numerosta  02 4809 2401

Muutoksen tavoitteena on mahdollistaa yhä useamman asiakkaan palveleminen ilman laadun kärsimistä. Tulemme keräämään palautetta muutoksesta. Ajatuksia ja kehitysideoita saa kertoa meille muissakin yhteydessä.  

Heta-liiton toimiston asiakaspalvelu auttaa tarvittaessa ajanvarausten tekemisessä tai muissa asiointiin liittyvissä kysymyksissä.  HuomToimiston puhelinajat ovat muuttuneet. Toimiston tavoittaa nykyään ma sekä ke-pe 9-11 ja ti 13-15. Toimiston tavoittaa numerosta 02 4809 2400