Heta-liiton perusteita vammaispalvelulain hyväksymisen puolesta

Julkaistu

YK:n vammaissopimuksen 1 artiklan mukaisesti eri tavoin vammaisten ihmisten tulee voida saada tarpeidensa mukaisia palveluita, apua ja tukea yhdenvertaisesti. Tämä ei toteudu, jos Suomessa jatketaan nykyisellä, erottelevalla lainsäädännöllä.

Heta-liitossa on tehty vaikuttamistyötä jo vuosien ajan henkilökohtaisen avun työnantajamallin epäkohtien korjaamiseksi.

On selvää, että lailla ei voida toteuttaa kaikkien toiveita. Jatkossakin tulee ongelmia ja parantamisehdotuksia, joita vammaisjärjestöt nostavat esiin. Onkin erittäin tarpeellista, että lain vaikutuksia seurataan ja mahdolliset puutteet korjataan. Olennaisinta on kuitenkin saada uusi laki, jonka perusratkaisut mahdollistavat nykyistä paremmat ja oikeudenmukaisemmat vammaispalvelut.

Hyviä puolia uudessa vammaispalvelulaissa kaikkien vammaisten ihmisten kannalta ovat muun muassa:

  • YK:n vammaissopimus on yleisesti huomioitu nykyistä paremmin
  • Vammaisen ihmisen itsemääräämisoikeus on koko lain ja henkilökohtaisen avun lähtökohtana
  • Yksilölliset tarpeet otetaan nykyistä paremmin huomioon lain soveltamisalassa (2 § 2 mom.)
  • Laki edistää YK:n vammaissopimuksen tavoitetta vammaisten ihmisten itsenäisestä elämästä
  • Liikkumisen tukeen tulee uusia joustavampia vaihtoehtoja
  • Asumisen tuessa maksuttomien palvelujen saaminen helpottuu, sillä yhä useampi voi saada palvelut kotiin vammaispalvelulain nojalla.

Parannuksia henkilökohtaiseen apuun:

  • Hyvinvointialueille tulee velvollisuus tehdä avustajapäätökset lähtökohtaisesti toistaiseksi voimassa oleviksi
  • Hylkäävät päätökset on perusteltava
  • Hengityslaitteen käyttäjät pääsevät nykyistä paremmin henkilökohtaisen avun piiriin
  • Hoidollisia tarpeita on huomioitu henkilökohtaisessa avussa – joustava palvelu on välttämätön, jotta avun käyttäjä ei ole pakotettu vain kotihoidon palveluihin
  • Henkilökohtaisesta avusta poistuu ns. ikääntymisrajaus
  • Paremmat mahdollisuudet saada esim. yöajan avustajatunteja, sillä rajaus ”hoivasta, hoidosta ja valvonnasta” ei enää koske henkilökohtaista apua
  • Vammaiset lapset ja nuoret voivat päästä nykyistä paremmin henkilökohtaisen avun piiriin, sillä hoivan, hoidon ja valvonnan tarve ei ole enää esteenä.

Parannuksia henkilökohtaisen avun työnantajamalliin:

  • Tarvitaan avun käyttäjän suostumus henkilökohtaisen avun työnantajana toimimiseen – ei enää työnantajaksi pakottamista
  • Hyvinvointialueille tulee velvollisuus järjestää henkilökohtaista apua useilla eri tavoilla
  • Palvelupäätöksiin tulee velvollisuus kirjata sijaisjärjestelyt
  • Henkilökohtaisia avustajia koskevan valtakunnallisen työehtosopimuksen asema vahvistuu lain perustelujen kautta
  • Hyvinvointialueelle tulee velvollisuus antaa yksilöllistä neuvontaa ja tukea henkilökohtaisen avun työnantajamallin asioissa.