Henkilökohtaisen avun työnantajamalli toimii hyvin
Julkaistu
Viime aikojen keskustelussa henkilökohtaisen avun työnantajamallista on nostettu esiin sen haasteita. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että malli on eri tavoin vammaisille ihmisille toimivin tapa elää itsenäistä, aktiivista ja yhdenvertaista elämää. Se mahdollistaa aidon osallisuuden ja arjen joustavuuden liikunta-, aisti- ja muista rajoitteista huolimatta.
Työnantajamallissa avun saaja toimii itse työnantajana: hän valitsee, perehdyttää ja ohjaa omat avustajansa. Hyvinvointialueiden kannalta työnantajamalli on hallinnollisesti kevein ja edullisin henkilökohtaisen avun järjestämistapa. Vammaiselle ihmiselle se on keino toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan ja YK:n vammaissopimuksen mukaista osallisuutta. Se mahdollistaa yksilöllisen ja arvokkaan avun, joka mukautuu käyttäjän elämänrytmiin.
Joustavuutta ja henkilökohtaisuutta
Työnantajamalli mahdollistaa joustavan ja käyttäjälähtöisen avun. Avustaja auttaa työnantajaa siellä missä elämä tapahtuu. Malli ei sido palveluyksiköihin, omaan kotiin, aikatauluihin tai toimintaympäristöihin, vaan tukee vammaista ihmistä elämään täysipainoisesti ja yhdenvertaisesti muiden kanssa muulloinkin kuin arkisin klo 6 ja 18 välillä ja vain kodissaan.
Merkityksellistä työtä avustajille
Varman tuore tutkimus (2025) osoittaa, että henkilökohtaisen avun työ on avustajille merkityksellistä ja motivoivaa.
- Yli 70 % avustajista kokee työkykynsä erittäin hyväksi.
- Useimmat kokevat voivansa vaikuttaa työaikoihin ja työtehtäviinsä.
- Hyvä suhde työnantajaan ja avoin viestintä tukevat työhyvinvointia.
Avustajien työsuhteet ovat usein osa-aikaisia, mutta sopivat moniin eri elämäntilanteisiin. Parhaimmillaan osa-aikatyö joustaa molempien tarpeiden mukaan.
Allekirjoittaneiden tietojen mukaan avustajia löytyy ja avoimet työpaikat täyttyvät kohtuullisessa ajassa.
Henkilökohtainen apu ei ole korvattavissa kotihoidolla
Henkilökohtaisen apu turvaa vammaisen ihmisen mahdollisuuden elää yksilöllistä, omannäköistä elämää. Se mahdollistaa kodin ulkopuolisen osallistumisen, harrastukset, matkustamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen. Sitä ei voi korvata kotihoidolla, joka on aikataulutettua, hoitokeskeistä palvelua.
YK:n vammaissopimus korostaa yksilöllisten palvelujen järjestämistä ja laitosmaisten ratkaisujen välttämistä. Tässä henkilökohtainen apu on keskeinen väline eikä sitä tule nähdä hoitomuotona, vaan ihmisoikeutena.
Palveluseteli ei mahdollista itsenäistä elämää
Palveluseteli on yksi henkilökohtaisen avun järjestämistavoista, kuten myös hyvinvointialueen oma tuotanto. Usein palveluseteliyritysten avun saatavuus on kuitenkin rajoitettua iltaisin, viikonloppuisin tai matkustettaessa, mikä estää vammaista ihmistä elämästä kuten muutkin.
Monet palvelusetelituottajat tarjoavat myös kotihoitoa, jossa korostuvat hoitohenkilöstön pätevyysvaatimukset ja hoitovastuu. Kotihoito eroaa olennaisesti henkilökohtaisesta avusta, jonka tarkoituksena ei ole hoito, vaan elämän mahdollistaminen vammaiselle ihmiselle hänen omien toiveidensa mukaan.
Työntekijälle voi olla kuormittavaa siirtyä työroolista toiseen, kotihoidosta henkilökohtaisen avun tehtäviin. Jos lähihoitajien ammattitaitoa käytetään avustajan työhön, se lisää sote-alan työvoimapulaa.
Toimiva työnantajuus
Työnantajamalli ei jätä ketään yksin. Hyvinvointialue vastaa palkkakustannuksista ja tarjoaa tukea työnantajille. Myös Heta-liitto, Avustajakeskukset ja monet muut vammais- ja kansanterveysjärjestöt tukevat työnantajamallin käyttäjiä. Mallia tulee vahvistaa ja kehittää.
Maija Aatelo
puheenjohtaja, Heta – henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry
Sirke Salmela
toiminnanjohtaja, Lounais-Suomen Avustajakeskus