Heikki Tiri on Hetan uusi varapuheenjohtaja!
Julkaistu
Lauantaina 21.4. pidetyssä kevätkokouksessa Heta-Liiton uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin helsinkiläinen Heikki Tiri.
Tässä terveisiä Heikiltä:
“Olen 53-vuotias Helsinkiläinen mies ja olen toiminut henkilökohtaisten avustajieni työnantajana kesäkuusta 1987 alkaen eli työnantajakokemusta on kertynyt paljon. Päivätyössäni toimin isossa kansainvälisessä ICT-alan yrityksessä. Työni ohessa olen toiminut luottamusmiehenä pitkään sekä osallistunut työpaikan ammattiyhdistystoimintaan, mikä on vienyt minut ammattiliiton päättäviin elimiin saakka. Heta-Liiton työehtosopimuskumppanina toimii JHL, mikä on iso ja ennen kaikkea kokenut toimija ja neuvottelija. Uskon, että pitkä ay-kokemukseni vahvistaa Heta-Liittoa ja tuon uusia näkemyksiä sekä esimerkkejä toimintatavoista muilta toimialoilta. Tehtävää on paljon. Ihan aluksi minun tulee tutustua muihin Heta-Liiton hallituksen jäseniin sekä toimihenkilöihin. Lähiviikkojen aikana tulen käymään Turun toimistolla tutustumiskäynnillä perehtyäkseni paremmin mm. jäsenpalveluihin. Odotan innolla uuden luottamustehtävän tuomia haasteita.”
Tervetuloa joukkoon, Heikki!