Hetan ja JHL:n hallitusohjelmatavoitteet
Julkaistu
Heta – Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ovat julkaisseet yhteiset päätavoitteet hallitusohjelmaan 2019-2023.
Valtakunnallisen sote-uudistuksen kaatuminen vei mennessään myös pitkään valmistellun vammaispalvelulain uudistuksen, joka olisi henkilökohtaisen avun kentän selkeyttämisen kannalta ollut erittäin tärkeä. Sekä työntekijöiden että työnantajien kannalta on tärkeää, että henkilökohtainen apu on määritelty laissa riittävän selvästi ja että sen sisältö säilyy ennallaan. Hyvä lainsäädäntö varmistaa, että henkilökohtainen apu todella mahdollistaa vammaisen ihmisen itsenäisen elämän ja että henkilökohtainen apu on työnä motivoiva ja antoisa.
Heta-Liiton ja JHL:n yhteiset päätavoitteet tulevaan hallitusohjelmaan:
- Viime hallituskaudella valmisteltu vammaispalvelulaki tulee saattaa nopeasti voimaan.
- Henkilökohtaisen avun työnantajamalli tulee säilyttää yhtenä järjestämistapana muiden järjestämistapojen ohella niille vammaisille henkilöille, jotka kykenevät ja suostuvat toimimaan työnantajana. Työantajamallin säilyttäminen on tärkeää vammaisten itsemääräämisoikeuden näkökulmasta ja se on myös yhteiskuntataloudellisesti järkevää.
- Henkilökohtaisen avun työnantajamallin toimivuutta tulee parantaa kuntasektorilla ja mahdollisissa uusissa sote-rakenteissa.
Lisätietoja:
Elina Nieminen
varapuheenjohtaja
Heta – Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry
elina.nieminen@heta-liitto.fi
puh. 044 765 0663