Erja Pentti valittiin Hetan uudeksi puheenjohtajaksi
Julkaistu
Akaalainen Erja Pentti valittiin Heta – Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry:n puheenjohtajaksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Hetan alkutaipaleella puheenjohtajanakin toiminut Elina Nieminen.
Heta-Liiton syyskokous pidettiin sunnuntaina 25.11.2018 Helsingissä. Kokouksessa valittiin Hetan puheenjohtajisto ja hallitus seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Samalla vahvistettiin Heta-Liiton toimintasuunnitelma vuodelle 2019. Hallituksen esittämää sääntömuutosta ei vielä tässä kokouksessa hyväksytty.
Heta-Liiton tuleva puheenjohtaja on palvelujohtajana toimiva Erja Pentti. Pentti on toiminut esimiestehtävissä lähes 20 vuoden ajan ja tuntee hyvin sosiaali- ja terveydenhuollon kentän. Pentti näkee Heta-Liiton tehtäväsisällön erittäin merkittävänä, mutta samaan aikaan haastavana:
”Erityisesti lähenevän sote-uudistuksen vuoksi tavoitteena on nyt Heta-Liiton profiilin nosto yhteiskunnallisena toimijana. Hetan tulee pyrkiä vaikuttamaan tarjottaviin ohjaus- ja neuvontapalveluihin, palkanlaskenta- ja palkanmaksatusjärjestelyihin sekä sijaisjärjestelyihin, jotta jäsenten saama tuki toimia työnantajina on riittävä.”
Hallituksen jäseniksi syyskokous valitsi Maija Aatelon, Venla Rädyn ja Jarmo Tirin. Hallituksen varajäseneksi valittiin Jan Hänninen.