Avustajan sukupuolella voi olla väliä

Julkaistu

Apulaisenoikeuskansleri Mikko Puumalaisen maaliskuussa tekemä ratkaisu oli ensimmäinen kerta, kun laillisuusvalvonnassa otetaan kantaa siihen, että vammaisen henkilön toivetta avustavan henkilön sukupuolesta on kunnioitettava.

Käytännössä apulaisoikeuskanslerin ratkaisun sisältö on, että vammaisen henkilön on saatava päättää, kuka avustaa häntä henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvissä tilanteissa. Tämä turvaa vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden avustamistilanteissa.

Oikeuksien toteutumisessa ongelmia erityisesti palveluasunnoissa

Erityisesti palveluasunnoissa asuvien vammaisten henkilöiden perusoikeuksien toteutumisessa on ollut puutteita. Oikeuskanslerinvirasto kirjoittaa tiedotteessaan:

”Intiimihygienian hoitaminen on sukupuolisensitiivinen toimenpide, jossa puututaan voimakkaasti avustettavan henkilön yksityisyyteen, koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Tilanteiden arkaluonteisuuden vuoksi nämä perusoikeudet saavat erityistä merkitystä.”

Apulaisoikeuskansleri totesi ratkaisussaan, että vammaisen henkilön oikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta nimenomaan käytännön avustamistilanteissa. Palveluasunnoissa ei apulaisoikeuskanslerin mukaan ole säännöksiä tai ohjeita, joissa korostettaisiin vammaisen henkilön oikeuksia intiimihygienian hoitamisessa.

Nyt odotetaan sosiaali- ja terveysministeriöltä toimia tilanteen korjaamiseksi. Apulaisoikeuskansleri toivoo ministeriön myös selvittävän vammaisten henkilöiden omia näkemyksiä sukupuolisensitiivisistä avustamistilanteista.

Työnantajamallissa tilanne selvempi

Henkilökohtaisen avun työnantajamallissa tilanne on palveluasuntoja selvempi jo tälläkin hetkellä. Työnantaja voi – syyllistymättä syrjintään – valita tehtävään nimenomaan miehen tai naisen, jos siihen on työn tai tehtävän laadusta johtuva painava ja hyväksyttävä syy. Tasa-arvovaltuutettu on katsonut, että työsuhde voi olla niin henkilökohtainen, kuten vanhuksen hoitaminen kotona, että siihen halutaan nimenomaan joko mies tai nainen. Henkilökohtaisessa avussa tilanne on usein työn henkilökohtaisuuden vuoksi samankaltainen.

Muiden henkilökohtaisen avun järjestämistapojen kohdalla ei tällä hetkellä ole kattavaa tietoa, toteutuvatko vammaisen henkilön oikeudet intiimihygienian hoitamisessa vai onko tilanteessa samanlaisia ongelmia kuin palveluasunnoissa. Odotamme sosiaali- ja terveysministeriöltä selvitystä tilanteesta ja korjauksia ongelmiin.

Seloste apulaisoikeuskanslerin ratkaisusta: www.okv.fi/fi/ratkaisut/id/1172