Ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Julkaistu
Vuonna 2017 Opetushallitus teki päätöksen henkilökohtaisten avustajien ammatillisesta koulutuksesta, ja ensimmäiset koulutukset alkoivat tämän vuoden alussa. Henkilökohtaisena avustajana toimiminen -tutkinnonosa kuuluu Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoon.
Henkilökohtaisten avustajien koulutuksen ammattitaitovaatimukset ja arviointikriteerit eivät vammaisjärjestöjen mielestä vastaa riittävästi alan tarpeita, joten vammaisjärjestöt ovat saaneet tehdä kehittämisehdotuksia nyt olemassa oleviin kriteereihin. Heta-Liitto on ollut aktiivisesti mukana uudistustyöryhmässä.
Keskiviikkona 22.8.2018 Opetushallitus järjesti kuulemistilaisuuden, jossa käsiteltiin vammaisjärjestöjen ja Opetushallituksen yhdessä muotoilemia kehitysehdotuksia.
Kuulemistilaisuudessa esitellyt kehittämisehdotukset ottavat aiempia ammattitaitovaatimuksia ja arviointikriteereitä paremmin huomioon henkilökohtaisen avun alan ominaispiirteet. Kehittämisehdotuksissa korostuu aiempaa paremmin itsenäisen elämän ideologia ja itsemääräämisoikeus. Niin ikään alalla erittäin tärkeät vuorovaikutustaidot ja työnjohtoon liittyvät asiat käyvät aiempaa paremmin ilmi.
Olemme kuitenkin Heta-Liitossa edelleen huolissamme siitä, miten henkilökohtaisten avustajien koulutusta käytännössä toteutetaan. Ammattitaitovaatimukset ja arviointikriteerit ohjaavat oppilaitoksia helposti opettamaan yksittäisiä työtehtäviä, kuten siivoamista ja ruuanlaittoa, vaikka koulutus on verrattain suppea. Tärkeämpää henkilökohtaisessa avussa olisi ymmärtää ensinnäkin henkilökohtaisen avun luonne ja sen taustalla oleva itsenäisen elämän ideologia sekä opetella alalla erittäin tärkeitä taitoja, kuten erilaisia vuorovaikutustaitoja.
Heta-Liitto toivoo, että henkilökohtaisen avustajan koulutuksen kehittäminen jatkuu vielä kuulemistilaisuuden jälkeen.