Rikosrekisteriotteen tarkistamismahdollisuus siirtyi eteenpäin

Julkaistu

Mahdollisuus työnhakijoiden rikostaustan tarkistamiseen ei astu voimaan vuonna 2024.

Alun perin rikostaustan tarkistamisen mahdollisuus oli tulossa sekä ikääntyneiden palveluihin että vammaispalveluihin vuoden 2024 alusta alkaen. Lakiteknisistä syistä asia kuitenkin lykkääntyy vammaispalveluiden osalta.

Tilanteeseen vaikutti uuden vammaispalvelulain lykkääminen. Lykkäyksen yhteydessä ei muutettu sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain kohtia viittamaan nykyiseen vammaispalvelulakiin. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on nyt tulkinnut, että työnhakijan rikostaustan tarkistaminen vammaispalveluissa, esimerkiksi siis henkilökohtaisen avun työnantajamallissa, ei ole mahdollista vielä vuonna 2024. Poikkeuksena tähän on kuitenkin alaikäisten kanssa työskentely, kuten ennenkin.

Kyse on todennäköisesti vahingossa tapahtuneesta asiasta, sillä lainvalmisteluasiakirjoissa tai eduskuntakäsittelyssä ei viitattu siihen, että tämä olisi ollut tavoitteena. STM antoi asiasta tulkintaohjeen loppuvuodesta 2023.

Olisi ollut mahdollista tehdä tarvittavat lakimuutokset niin, että muutos olisi tullut voimaan jo vuonna 2024, koska kyse on teknisluonteisesta asiasta. Alan toimijat olivat jo varautuneet muutokseen. Heta-liitto on kysynyt asiasta sosiaali- ja terveysministeriöstä. Ministeriö ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole nähnyt tarvetta vauhdittaa asiaa. Nykyinen arvio on, että rikostaustan tarkistaminen tulisi vammaispalveluissa mahdolliseksi vuonna 2025.