Jukka Sariola ja Tiina Rinne Hetan valtuuston johtoon

Julkaistu

Valtuuston kokoonpano tarkentui valtuuston kokouksessa 1.2.2020.

Hetan valtuuston järjestäytymiskokous pidettiin Tampereella 1.2.2020. Kokouksessa hyväksyttiin Hetan toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020 sekä uusi, henkilökohtaisia avustajia koskeva valtakunnallinen työehtosopimus. Työehtosopimus astui voimaan samana päivänä.

Valtuuston ja hallituksen kokoonpano

Valtuuston puheenjohtajiston valinta osoittautui tiukaksi tilanteeksi: äänestyksessä Hetan hallituksen puheenjohtajanakin aiemmin toiminut Jukka Sariola ja Tiina Rinne saivat yhtä paljon ääniä. Lopulta arpa ratkaisi Jukan puheenjohtajaksi ja Tiinan varapuheenjohtajaksi.

Valtuuston puheenjohtaja Jukka Sariola ja varapuheenjohtaja Tiina Rinne.
Valtuuston puheenjohtaja Jukka Sariola ja varapuheenjohtaja Tiina Rinne

Hallitusta täydennettiin kolmella uudella varsinaisella jäsenellä: aiemmin hallituksen varajäsenenä toiminut Jan Hänninen valittiin varsinaiseksi jäseneksi. Lisäksi uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Anna Alho ja Tuomo Burman.

Valtuuston puheenjohtajiston valinnat ja hallituksen täydentäminen muuttivat hieman vaaleissa valitun valtuuston kokoonpanoa, kun varasijoilta nousi hetalaisia valtuuston varsinaisiksi jäseniksi.

Tässä vahvistettu valtuuston kokoonpano:

Puheenjohtaja
Sariola Jukka

Varapuheenjohtaja
Rinne Tiina

Valtuuston jäsenet (äänimäärän mukaisessa järjestyksessä)
Mannelin Anni
Heikkonen Merja
Muukkonen Minna
Sjövall Gunilla
Matsinen Tytti
Virtanen Minna
Karhos Kristiina
Nousiainen Anne
Pihnala Marja
Riikonen Raila
Nykyri Elina
Suutarla Ari

Valtuuston varajäsenet (äänimäärän mukaisessa järjestyksessä)
Klasila Vuokko
Kangasvieri Teija
Lehikoinen Sari
Murto Lassi
Mikkola Jamppa
Lamppu Riikka
Laurén Pirjo
Lehtikangas Ulla