Heta-liitto lausui sosiaalipalvelujen teknologisia ratkaisuja koskevasta lakiesityksestä
Julkaistu
Heta korostaa oikeutta saada tarvittavat palvelut, vaikka henkilö kieltäytyisi teknologiasta.
Heta-liitto antoi 21. elokuuta STM:lle (sosiaali- ja terveysministeriö) lausuntonsa hallituksen esityksestä, joka täydentää sosiaalihuoltolain sekä eräiden muiden sosiaalipalveluja koskevien lakien muutoksia. Esityksessä säädettäisiin teknologisten ratkaisujen käyttämisestä sosiaalipalveluissa. Lakiehdotuksissa on aiemmin ollut perustuslaillisia ongelmia, ja tästä syystä STM antoi asiasta täydentävän hallituksen esityksen. Hankkeen aikataulu on kiireinen, sillä muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2027.
Heta toteaa lausunnossaan, että lakiluonnosta on valmistelun aikana täsmennetty ja teknologisten ratkaisujen käyttöä rajattu aiempaa tarkemmin. Samalla se kuitenkin katsoo, että lakikokonaisuudesta puuttuu riittävä arvio vammaisiin henkilöihin kohdistuvista vaikutuksista.
Heta korostaa, etteivät teknologiset ratkaisut poista henkilökohtaisen avun tarvetta tai korvaa sitä. Teknologiset ratkaisut voivat kuitenkin tukea itsenäistä elämää ja osallisuutta esimerkiksi mahdollistamalla asumisen omassa kodissa.
Lausunnossa kiinnitetään huomiota asiakkaan mahdollisuuteen kieltäytyä teknologisiin ratkaisuihin perustuvista palveluista. Heta esittää, että lakiin kirjattaisiin nimenomaisesti oikeus kieltäytyä tällaisista ratkaisuista sekä velvollisuus järjestää palvelu muulla tavalla. Tämä olisi tärkeää, sillä teknologioiden käyttöön liittyy laajaa henkilötietojen käsittelyä.
Heta arvioi myös, että samaan aikaan valmisteltavat muutokset sosiaalihuollon asiakasprosessiin voivat vaikeuttaa yksilöllisten palvelutarpeiden arviointia. Useiden samanaikaisten lakimuutosten yhteisvaikutuksia on vaikea ennakoida.
Lausunnossa korostetaan myös muutoksenhakumahdollisuuksien ja oikeusturvan merkitystä. Teknologisten ratkaisujen käyttöä koskevista päätöksistä tulisi voida valittaa nykyistä laajemmin, ja päätöksentekomenettelyn tulisi kattaa kaikki hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla olevat teknologiset ratkaisut.
Heta-liitto suhtautuu kriittisesti siihen, että teknologisia ratkaisuja tuodaan sosiaalipalveluihin osana kustannussäästöjen tavoittelua. Liiton mukaan samanaikaiset muutokset vammaispalveluissa ja teknologisia ratkaisuja koskevassa sääntelyssä voivat aiheuttaa merkittäviä toimeenpanohaasteita hyvinvointialueille.
Annettuja lausuntoa voi lukea hankkeen nettisivuilta.
Hetan lausunnon voit lukea tästä: