Hallintopäällikön kesäiset kuulumiset

Julkaistu

Aurinkoiset kesäterveiset Hetan toimistolta!

Heta-liiton alkuvuosi on ollut jälleen työntäyteinen. Tänä keväänä olemme olleet samaan aikaan uuden ja vanhan äärellä. Uusi vammaispalvelulaki tuli moninaisten käänteiden jälkeen voimaan 1.1. Samoihin aikoihin alkoi syväsukellus Hetan historiaan, kun 20-vuotishistoriikkiteoksen kokoamisessa alkoi intensiivinen työvaihe. On aivan totta, että historian tunteminen auttaa ymmärtämään myös nykyisyyttä paremmin. 

Historiikki on vienyt mielenkiintoisten tarinoiden äärelle, ja mieleen jäävä kokemus oli myös retki, jonka tein yliopiston kirjaston mikrofilmihuoneeseen. Vaikka tiedossa oli päivämäärän tarkkuudella oikea Helsingin Sanomien numero, ei sen selaaminen vanhoilla laitteilla ollut aivan yksinkertaista. Henkilökunnan suosiollisella avustuksella sekin kuitenkin onnistui.

Paljon muutakin on kuitenkin tehty. HetaHelpissä on annettu alkuvuoden aikana 730 neuvontavastausta. Uusia jäseniä on alkuvuoden aikana liittynyt jo 349. Työnantajien VertaisKahveja on pidetty 31 kertaa, ja monia uusia kävijöitä on jälleen tullut mukaan. 

Vähitellen on aika suunnata katseet myös syksyn valtuustovaaliin. Tiedotamme valtuustovaalista kesälomien jälkeen, ensin on aika ladata akkuja syksyä varten. Hetan toimiston väki lomailee porrastetusti, ja Hetan viestintäkanavat hiljenevät lomiemme vuoksi heinäkuun ajaksi. Seuraava blogikirjoitus julkaistaan elokuussa.

Täältä voit tarkistaa palveluidemme kesäaukioloajat.

Oikein hyvää kesää kaikille jäsenille, yhteistyökumppaneille ja muille lukijoille!  

Essi Lautala 
hallintopäällikkö 

Auringonlasku, joka heijastuu järveen.